Kolumni|Nelikymppinen on tilastojen mukaan elämänkaarensa keskikohdassa ja vasta lähestymässä elämän parasta aikaa, kertovat tuoreet tutkimukset.
9.1. 14:30
Kirjoittaja on HS:n toimittaja.
Voisimmeko puhua keski-iästä raa’an matemaattisesti?
Tilastokeskuksen mukaan suomalaismiehen elinajanodote on lähes 80 vuotta (79,6) ja naisen noin 85 vuotta (84,8).
Miehen elämänkaaren keskikohta on siis 40-vuotispäivillä ja naisella pian 42-vuotispäivän jälkeen. Sitä ”keski-ikäisemmäksi” ei voi tulla.
Sen jälkeen kaikki on tilastoissa elämän jälkipuoliskoa tai runollisemmin ”elämän ehtoopuolta”.
Kun keski-iän matemaattista määritelmää laajentaa elämänkaaren keskikohdasta, se tulee toki tehdä molempiin suuntiin.
Kun sanomme 50-vuotiasta keski-ikäiseksi, olisi loogisuuden nimissä mentävä keskikohdasta myös kymmenen vuotta taaksepäin ja annettava myös 30-vuotiaalle keski-ikäisen titteli.
Niin pitkälle en vielä ole lehtitekstissä mennyt. Muistan kyllä kuvailleeni 25-vuotiaana journalistina 34-vuotiasta kapellimestaria ”hiljalleen keski-ikäistyväksi”.
Tilastollisesti se oli totta, joskin kapellimestarit ovat aika pitkäikäisiä. Jorma Panula jatkaa töitä 95-vuotiaana, Herbert Blomstedt 98-vuotiaana.
Keski-ikää ei aina mielletä matemaattisesti. Eräässä keskustelussa hätkähdin, kun 40-vuotiaan kutsumista keski-ikäiseksi moitiskeltiin – toki turhaan.
Yhä useampi tutkimus nimittäin kertoo, että nuoruuden jälkeen elämä vasta maistuukin ja on keski-iässä parhaimmillaan.
Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa australialaisesta tutkimuksesta. Sen mukaan henkinen toimintakyky on huipussaan 55–60-vuotiaana, tunnollisuus 65-vuotiaana ja emotionaalinen vakaus 75 vuoden iässä.
Jääkö elinkaaressa tilaa vanhuudelle?
Laajan suomalaisen Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen uusin vaihe keskittyi nykyisiin kuusikymppisiin, ja taas saatiin hyviä uutisia. Onnellisuus ja tyytyväisyys olivat keskimäärin lisääntyneet, kun nelikymppisistä oli tullut kuusikymppisiä. Asiaa käsittelee myös Emmi Reinilän marraskuussa hyväksytty väitöskirja.
”Psykologinen ja fyysinen toimintakyky noudattavat usein hiukan erilaisia kehityskulkuja. Psykologinen toimintakyky, kuten mielen hyvinvointi, näyttää säilyvän keskimäärin korkeana keski-iän jälkeenkin”, pitkittäistutkimusta johtava Katja Kokko Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksesta vahvistaa puhelimitse.
Kehityspsykologan piirissä keski-iäksi määritellään suunnilleen ikävuodet 35–65, Kokko kertoo. Mutta korkeampiakin lukuja tarjotaan.
Professori Taina Rantanen on jo pitkään kutsunut ikävuosia 65–80 ”myöhäiskeski-iäksi”, onhan 80-vuotiaaksi yltäneillä jo uusi elinajanodote. Heistä noin puolet elää saman tien yli 90-vuotiaiksi.
Mutta hetkinen! Jos eliniänodotteeni on 80 vuotta ja olen professorin mukaan silloin vasta myöhäiskeski-ikäinen, voinko koskaan yltää saduista ja myyteistä tuttuun ”viisaan vanhuksen” rooliin?
”Tätä nykytutkimus nyt haarukoi: koska vanhuus alkaa myöhäiskeski-iän tai myöhäisaikuisuuden jälkeen”, tutkimusjohtaja Kokko sanoo.
Hän muistuttaa, että aikuisuuden voi jakaa myös varhaiseen aikuisuuteen, keski-ikään ja myöhäisaikuisuuteen.
Ja koska kaikki yli 18-vuotiaat ovat lain edessä aikuisia, ”myöhäisaikuisuus” voinee ainakin arkikielessä ulottua jopa elämänkaaren loppuun.
Jääkö elinkaaressa enää tilaa vanhuudelle? Professori Rantasen mukaan vanhuus alkaa tavanomaisessa elinkaaressa ”noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa”.
Asiasta saadaan lisätietoa, kun professori Lea Pulkkisen vuonna 1968 aloittama Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimus etenee.
Yhden sukupolven edustajat valittiin mukaan kansakoulun toiselta luokalta, ja heitä on tutkittu 8-vuotiaista jo 61-vuotiaiksi.
Seuraavaksi aiotaan selvittää, mitä heistä saatavat tulokset kertovat 70-vuotiaista.