Mielenosoitukset useissa Iranin kaupungeissa jatkuivat perjantain ja lauantain välisen yön aikana.

Protestit maan hallintoa vastaan jatkuvat siitä huolimatta, että niitä hillitäkseen viranomaiset ajoivat verkkoyhteydet alas torstai-iltana. Internet-yhteyksiä seuraava Netblocks-sivusto kertoi lauantaiaamuna Iranin verkkoyhteyksien katkon kestäneen jo yli 30 tuntia.

Katko ei protestoijia karkottanut, vaan uutistoimisto AFP:n varmistamien kuvalähteiden mukaan mielenosoituksia nähtiin ainakin pääkaupunki Teheranissa. Persiankieliset tv-kanavat raportoivat protesteista myös muissa kaupungeissa, kuten Tabrizissa ja Mashhadissa.

Uutistoimisto AFP:n vahvistamissa videoissa mielenosoittajat muun muassa vaativat kuolemaa maan korkeimmalle johtajalle ajatollah Ali Khameneille, joka on ollut vallassa yli 30 vuotta.

Kaksi viikkoa kestäneet protestit saivat sytykkeen Iranin elinkustannuskriisistä ja inflaatiosta. Mielenosoituksissa on kuollut kymmeniä, ja ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet hallintoa mielenosoittajien ampumisesta.

Aktivistit ja ihmisoikeusjärjestöt ovat esittäneet huolensa siitä, että maan turvallisuusjoukot lisäävät mielenosoittajiin kohdistuvaa väkivaltaa verkkoyhteyksien katkon suojassa.

Yrityksiä vaikuttaa

Mielenosoituksia on ulkomailta käsin yllyttänyt maanpaossa elävä oppositiohahmo Reza Pahlavi, vallasta vuonna 1979 syöstyn Iranin monarkin eli shaahin poika. Viimeisimmissä sosiaalisen median päivityksissään Pahlavi on yllyttänyt protestoijia ottamaan kaupungit haltuunsa.

Viranomaisten mukaan yhteydenotoissa mielenosoittajien kanssa on kuollut myös useita turvallisuusjoukkoihin kuuluneita ja levottomuuksia ohjailisivat vieraat vallat. Khamenei on sanonut pitävänsä mielenosoittajien taloudellisia huolenaiheita perusteltuina, mutta myös kutsunut mielenosoittajia muun muassa vandaaleiksi, jotka toimivat miellyttääkseen yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia.

Presidentti Trump on ilmaissut ihailuaan iranilaisten haluun kaataa islamilaisen tasavallan hallinto ja varoittanut Irania mielenosoittajien tappamisesta. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi syytti perjantaina Yhdysvaltoja ja Israelia yrityksestä lietsoa protesteja. Yhdysvaltojen ulkoministeriöstä kutsuttiin väitettä harhaiseksi.