Henkilövahingoilta vältyttiin kolmen auton ketjukolarissa Tampereen Lielahdessa. Ajokeli onnettomuuspaikalla oli liukas.

Avaa kuvien katselu
Poliisi ohjasi liikennettä pelastus- ja raivaustöiden aikana Tampereen Paasikiven tiellä tapahtuneen kolmen auton ketjukolarin jälkeen. Kuva: Sanni Isomäki, Benjamin Suomela / Yle
Lauantai-iltapäivänä hieman kolmen jälkeen tapahtunut kolmen auton ketjukolari aiheutti merkittävää ruuhkaa Paasikiventiellä Tampereen Lielahdessa.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari Aku Pietilän mukaan yksi henkilö loukkaantui kolarissa lievästi.
– Ensihoitajat tarkistivat hänen tilansa paikan päällä.
Kolmessa autossa oli yhteensä neljä matkustajaa. Kaksi autoista vaurioitui ajokelvottomaan kuntoon. Osasyynä onnettomuuteen oli liukas ajokeli.
Keskustan suuntaan kulkeva yksi ajokaista oli suljettuna pelastus- ja raivaustöiden vuoksi kello 16 asti. Pelastuslaitos kehottaa autoilijoita varovaisuuteen liukkaalla kelillä.