Toisinaan tulee hetkiä, kun 89-vuotias näyttelijä Seela Sella ajattelee, ettei hän enää jaksa. Niissä hetkissä tuntuu kuin hän olisi tyhjentynyt. Mutta hän tietää, että niitä tulee kaikille. Kunhan Seela pääsee takaisin näyttämölle, hän tietää jaksavansa taas.
”Annan itseni tyhjentyä. Menee vähän aikaa, ja sitten uudet ideat taas tulevat.”
Seela kokee tyhjenemisen ja täyttymisen välisen tanssin energian liikkeenä. Sitä voi ikään kuin hengittää ja tunnustella. Aina tulee uusi aalto. Mutta mistä Seelan lähes ehtymätön elämänvoima oikein kumpuaa?
”Ihmisistä! Toisista ihmisistä!” Seela vastaa.
Ihmiset ovat kummallisia ja kiinnostavia, aivan kuten elämäkin. Hän jaksaa loputtomasti innostua ja hämmästyä siitä, miten monenlaiset asiat ihmisiä saattavatkin puhutella.
Isän mantteli haisi märälle koiralle
Seelan vanhemmat erosivat hänen ollessaan 9-vuotias. Sen jälkeen hän ei ole ollut isänsä kanssa tekemisissä. Hänen viimeiset muistonsa isästä ovat sotavuosilta.
Kun isä tuli rintamalta lomille, Seela kiipesi tämän syliin, koska molemmilla oli tietysti ikävä. Seelan mieleen on painunut, että isän mantteli haisi märälle koiralle, ja siinä oli verta. Rintamalta tuli syöpäläisiä, joita hävitettiin talosta viikkotolkulla.
Sota-ajan muistot eivät ole kauniita, mutta ei Seelalle jäänyt isää kohtaan kielteisiä tunteita. Yhteyttä ei vain pidetty.
”Luulen, että lapsen mielikuvitus täytti isän jättämän kolon uskolla siihen, että on olemassa muutakin kuin tämä maanpäällinen elämä.”
Seela Sellan seitsemän elämänohjetta:
- Älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän.
- Muista huumori!
- Anna itsellesi anteeksi.
- Opi nauttimaan, sillä jokaisessa hetkessä on nautinnon siemen.
- Kaiken edestään löytää.
- Ota vastaan kiitokset ja kehut.
- Älä väheksy itseäsi.
Innostus kasvoi naisten talossa
Seela kasvoi naisten taloudessa, jossa hänen innostustaan ja paloaan ruokkivat hänen perheensä naiset.
”Minussa on ollut aina vahva elämänjano. Sain esimerkkiä äidiltäni ja mummultani, jotka olivat siinä mielessä samanlaisia kuin minä.”
Seelalla ja hänen mummunsa olivat erottamattomat. Isoäiti opetti Seelalle, että vaikka hän kuolisi, mummu on aina tämän rinnalla. Ja siihen Seela uskoi jo lapsena niin vakaasti, että kieltäytyi 11-vuotiaana menemästä isoäitinsä hautajaisiin.
”En halunnut nähdä, kun mummu lasketaan hautaan. Tiesin, ettei mummu voi olla arkussa, koska hänhän oli minun kanssani.”
Seela Sella kasvoi naisten taloudessa aivan kuten hänen rakas lapsenlapsensa Jonatankin.
© Vesa Tyni
Seela Sella: ”Unelmat kasvattivat minut”
Seela sai lokakuussa 2024 aivoinfarktin. Se sai miettimään, pitäisikö jostain jo luopua, mutta tahti on hiljentynyt vähänlaisesti. Hän ei usko enää saavansa isoja teatterirooleja, eikä hän oikein uskaltaisi sellaista enää ottaakaan.
”Isojen roolien vastuu on niin valtava. Entä jos en jaksaisikaan tulla aina harjoituksiin?”
Mutta palo näyttämölle ei ole silti sammunut. Nyt Seela havittelee vain hieman pienempiä rooleja.
”Näyttämö on minulle koti. Teatterinlavalla minä tiedän, miten siellä toimitaan ja mikä on minun tehtäväni. Näyttämöllä en pelkää mitään.”
Mielekkään työn tekeminen on aina ollut Seelan korkein tavoite. Sen merkitys välittyy hänelle toisten ihmisten kautta niissä hetkissä, kun saa jakaa kokemuksia yleisön ja kollegojen kanssa.
Nuorelle itselleen Seela sanoisi, että kyllä sinä tiedät, mihin uskot. Usko siihen. Hänen on mielestään mahdotonta puhua liikaa unelmien merkityksestä.
”Kiitos unelmat, että toitte minut tähän! Unelmat ovat kasvattaneet minusta sen, kuka olen.”
Eikä siitäkään kannata Seelan mukaan olla huolissaan, jos joku unelma ei lähde lentoon tai se alkaa tuntua sittenkin väärältä.
”Sitten vaan käännetään kiireesti suuntaa. Tulee uusia unelmia.”