Yhdysvaltalaisen Greatful Dead -yhtyeen perustajajäsen Bob Weir on kuollut 78-vuotiaana. Asiasta kertoi muusikon tytär Weirin verkkosivuilla.

Tyttären mukaan syöpää sairastanut Weir kuoli keuhko-ongelmien vuoksi.

Weir toimi Greatful Deadin rytmikitaristina ja oli päävokalisti monilla yhtyeen kappaleilla.

San Franciscon alueella vuonna 1965 perustettu yhtye yhdisti musiikissaan elementtejä monista genreistä bluesista rockiin ja countrystä gospeliin.

Psykedeelisen rockin uranuurtajana toiminut Greatful Dead tunnettiin muun muassa pitkistä improvisaatio-osioista keikoillaan sekä yhteisöllisestä fanikunnasta, jonka jäsenistä käytettiin nimitystä deadhead.

Yhtye hajosi 1990-luvulla johtohahmo Jerry Garcian kuoltua. Alkuperäisestä viisikosta elossa on enää yhtyeen rumpali Bill Kreutzman.