Latujen ajamiseen liian aikaisin liittyy riskejä, kertoo liikuntapalveluiden tiimiesihenkilö Helsingin Uutisille.
Hiihtäjät kertoivat mielipiteensä ja kokemuksensa laturaivosta talvella 2024
Helsingissä on vihdoin lunta ja moni odottaa jo malttamattomana hiihtoladulle pääsyä.
Lunta ei ole kuitenkaan vielä tarpeeksi latuja varten, kertoo Helsingin liikuntapalveluiden tiimiesihenkilö Mircos Kienanen Helsingin Uutisille.
Forecan säätietojen mukaan Helsingissä lumen syvyys oli lauantaina 13 senttimetriä.
Kienasen arvion mukaan tarvittaisiin noin 5–10 senttiä lisää, jotta latuja päästäisiin tekemään lisää tasaisille reiteille. Se, että Helsingin koko 200 kilometrin pituinen latureitistö saataisiin kuntoon, vaatisi lehden mukaan 10–15 senttiä lisää lunta.
Tällä hetkellä Helsingin ainoa hiihdettävä latu on alle kahden kilometrin pituinen latu Paloheinässä, selviää latujen kuntoa käsittelevältä Ladulle.fi-sivustolta.

Latujen liian aikaisessa ajamisessa piilee riskinsä. Kuva: Vesa Moilanen / IS
Kienasen mukaan siihen liittyy riskejä, jos latuja lähdetään ajamaan liian aikaisin. Jos lämpötila nousee taas nollan yläpuolelle, painettu lumi muuttuu jääksi ja sen päälle on entistä vaikeampaa tehdä uutta latupohjaa kelin salliessa.
Myös keinolumen luominen lumitykkien avulla on Kienasen mukaan rajoitettua, sillä alueelle ei saada riittävästi vettä. Kaupungilla on Paloheinässä käytössään 9–10 lumitykkiä, mutta vesi riittää vain 6–7 lumitykin käyttämiseen samaan aikaan.
Vaikka hiihtolatuja on pääkaupunkiseudulla vielä rajallisesti, on latujen säännöistä ehditty käymään jo vääntöä. Viime aikoina kuumia tunteita on herättänyt pienten lasten vieminen laduille.
Ladulle.fi-sivustolla on viime päivinä kirjoitettu useita kommentteja, joissa kiistellään siitä, onko pieniä lapsia sopivaa viedä ruuhkaisille hiihtoladuille.
– Takaa tulevat hiihtäjät kaatuivat ladulle koittaessaan jarruttaa ja lapset olisivat voineet jäädä takaa laskevien isokokoisten hiihtäjien alle, kertoo eräs kirjoittaja Oittaan ensilumilatua käsittelevässä keskustelussa.

Latu ei synny itsestään. Kuva: Sami Kero / HS
Suomen Ladun väliaikainen toiminnanjohtaja Panu Könönen sanoi aiemmin Ilta-Sanomille, että ladut kuuluvat myös lapsille. Könösen mukaan on kuitenkin vanhempien vastuulla varmistaa, että hiihto sujuu turvallisesti.
– Lapset saavat opetella hiihtämistä ihan samoilla laduilla kuin kuntohiihtäjätkin, Könönen sanoi.
Ilta-Sanomien kyselyssä monet vanhemmat kertoivat lapsensa joutuneen laturaivon kohteeksi.