Tomi Natri
Keskellä Atlanttia merihätään joutuneeseen Jari Saarioon on saatu yhteys.
Soutaja , 53, lähti marraskuun 11. päivä yksinsoutumatkalle, jossa hänen tarkoituksenaan oli taittaa 8 000 kilometrin matka Kap Hornista, Etelä-Amerikan eteläkärjestä, Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin.
Lauantaina (10.1.) kuitenkin selvisi, että Jari on kohdannut matkallaan kammottavia vastoinkäymisiä ja joutunut merihätään keskellä Atlantin valtamerta.
Jari on päivittänyt Instagramiin videoita matkansa varrelta. Hän kertoi aiemmin joutuneensa vaaratilanteeseen, sillä meri oli myrskynnyt ja koko vene oli lopulta keikahtanut ympäri.
Tämä Jari Saarion tilanteesta tiedetään
kotimaa
10.1. 11:00
Jari Saario joutui merihätään keskellä Atlanttia – tämä tilanteesta tiedetään
Viimeisin tieto Jari Saarion sijainnista on tullut perjantaina klo 17.33.
Varhain lauantaiaamuna Jarin Instagram-sivulla tiedotettiin, että seikkailija on joutunut merihätään perjantaina 9. tammikuuta.
– Saarion vene vaurioitui rajussa aallokossa ja kovassa merenkäynnissä, minkä seurauksena hän joutui hälyttämään apua, ilmoituksessa kerrottiin.
Apu on matkalla
Noin viisi tuntia myöhemmin Jarin Instagram-tarinoissa annettiin päivitys vallitsevaan tilanteeseen. Pelastus ei vielä ole lähellä, vaan Jari joutuu odottamaan tunteja ennen kuin saa apua.
– Jariin on saatu tänään yhteys, ja hän on edelleen soutuveneessään. Pelastustoimet ovat käynnissä ja alus on matkalla kohti Jarin sijaintia, alus on saavuttamassa Jarin yöllä Suomen aikaa, kello 13.10 kirjoitetussa ilmoituksessa kerrotaan.
Tuoreessa päivityksessä painotetaan jälleen kyseessä olevan vaativa ja syrjäinen merialue, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja eteneminen vie aikaa.
– Kiitos kaikille ajatuksistanne, mitä olette lähettäneet Jarille! Päivitämme heti, kun saamme uutta varmistettua tietoa.
katso
27.6.2024 07:15
Podcast: Näin paljon Jari Saarion valtamerisoudut maksavat: ”Sekopäisiä summia”
52-vuotias soutaja on valinnut jo seuraavan reittinsä.
Jarin viimeisin tiedetty sijainti oli noin puolessavälissä Etelä-Amerikan ja Afrikan mantereita.
Kuvakaappaus / Garmin.com