Kolme vuotta valmisteltu operaatio oli ”valtavan iso” ja työllisti noin 50 ihmistä.
Poliisi katkaisi yöllä liikenteen hetkellisesti Lahdenväylällä ja Kehä I:llä.
Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin Ilta-Sanomille lauantaina, että liikennekatkoksen syynä on raskas erikoiskuljetus, joka viedään yöllä Vuosaaresta Viikkiin.
Poliisi kertoi, että liikennehäiriöitä on Lahdenväylällä pohjoisen suuntaan sekä Kehä I:llä ja Kehä I:n rampilla idän suuntaan.
Poliisista kerrottiin etukäteen, että liikennekatkosten on määrä kestää vain muutamia minuutteja. Poliisi oli mukana turvaamassa liikennettä, koska siirto edellytti hetkellisesti ajamista liikenteen vastaiseen suuntaan.


Yöllisessä kuljetuksessa oli kyse muuntajan kuljettamisesta uudelle sähköasemalle Helsingin Vanhaankaupunkiin, kertoo muuntajakuljetuksesta vastannut Fingridin projektipäällikkö Juho Salonen Ilta-Sanomille.
Uusi sähköasema ja muuntajakuljetus liittyvät Fingridin kantaverkon rakentamiseen Helsingissä. Fingrid kertoo verkkosivuillaan rakentavansa Helsinkiin uutta kantaverkon 400 kilovoltin kaapeliyhteyttä ”vastaamaan pääkaupunkiseudun kasvavaan sähkönkulutukseen ja edistämään vihreää siirtymää” yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Helen Sähköverkon kanssa. Kokonaisuudessaan hankkeen on määrä valmistua tänä vuonna.
Muuntajan kuljetus saatiin perille viime yön aikana. Kuljetusoperaatiota kuitenkin valmisteltiin peräti kolme vuotta, Fingridin Salonen kertoo.
– Valmisteluun kuului reitin selvittäminen ja valmistelu. Vaatii huolellisen valmistelun, että kuljetus saadaan turvallisesti ja ehjänä vietyä perille, hän sanoo.
Salosen mukaan operaatio oli ”valtavan iso” ja työllisti noin 50 ihmistä.
– Iso porukka painoi hommia yöllä, ja iso porukka teki myös valmistelevaa työtä, hän kuvailee.
Italialaisvalmisteinen muuntaja on todella painava.
– Valmiiksi varusteltuna ja asennettuna se painaa noin 400 tonnia, Salonen sanoo.
Kuljetuksessa muuntaja on hieman kevyempi, mutta painoa sillä riitti siinäkin noin 200 tonnia, Salonen kertoo.