Johdanto

Sinivirta on ihan nimeni mainiten otsikkoa myöten kirjoittanut tässä muutaman päivän aikana kaksi tai kolme blogia näkemyksistään stratosfäärin kylmenemisestä todisteena kasvihuonekaasujen vaikutuksesta. Pääideana näyttää olleen tyrmätä minun käsitykseni stratosfäärin kylmenemisestä, mutta hän ei ole käsitellyt muiden ilmastotutkijoiden tai IPCC:n esityksiä asiasta. Niissä on nimittäin erittäin suuri hajonta. Minua taas ei kiinnosta saada Sinivirtaa ajattelemaan oikealla tavalla, koska kaikki saavat ajatella niin kuin haluavat.

Olen muutaman kommentin kirjoittanut oikaistakseni Sinivirran pahimpia yleisiä virheitä, mutta paljon on jäänyt kirjoittamatta. Tämän vuoksi lukijat ovat saattaneet saada sellaisen käsityksen, että tutkimustulokseni kieltäisivät stratosfäärin kylmenemisen, jos CO2-pitoisuus nousee. En ole koskaan kirjoittanut sellaista. Olen kirjoittanut, että stratosfäärin kylmeneminen ei ole merkittävä juttu ilmastonmuutostieteessä, mutta se on mielenkiintoinen, koska siitä on varsin erilaisia tuloksia ja käsityksiä.

Stratosfäärin kylmeneminen ei ole jättänyt osaa alan tutkijoista kylmiksi, vaan asiaan on otettu kantaa, kun taas toiset eivät ole asiaa noteeranneet ollenkaan ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan tai että sillä olisi jotain vaikutuksia maapallon lämpötilaan. Tämä avaa tieteen tekemisen sitä puolta, että edes ilmastonmuutostieteessä kaikista asioista ei olla samaa mieltä, vaikka sanotaan, että ”climate change science is settled” eli vapaasti käännettynä ”ilmastonmuutostiede on puhunut ja denialistit vaietkoot”.

Lukijat eivät ehkä ole huomanneet, että Sinivirta on avoimesti julistanut, että hänen tieteensä ei ole IPCC:n tiedettä, eikä muidenkaan ilmastotutkijoiden tiedettä, vaan hänen omia aivoituksiaan. Jos hänellä on oikeus – niin kuin pitääkin olla – kirjoittaa näkemyksiään, niin kaiketi minäkin saan tehdä niin.

Kirjoitukseni perustuu pääosin omaan tutkimukseeni nimeltä ”Radiative forcing and climate sensitivity of carbon dioxide (CO2) fine-tuned with CERES data” eli ”Hiilidioksidin säteilypakote ja ilmastoherkkyys hienoviritettynä CERES-datan avulla” on julkaistu 5.12.2023 (Viite 1).

Pyrkimykseni on edelleen ilmastonmuutostieteen kansantajuistaminen, koska sitä on huonosti tarjolla suomeksi tai englanniksi. Nämä kirjoitukset todennäköisesti ovat monelle lukijalle liian teoreettisia tai kokemuspiirin ulkopuolella. Olen toisaalta havainnut kuten edellisen blogini useista kommentista näkyy, että keskustelua syntyy ja osittain jopa ihan asiallista ja asiassa pysyvää. Matemaattisilla yhtälöillä en tule nytkään lukijoita kuormittamaan, mutta pari yhtälöä on mukana. Esitän myös tapani mukaan kuvia, joita ette löydä lainkaan tai samalla tarkkuudella internetistä tai edes tieteellisistä artikkeleista.

Mitä tapahtuu maanpinnan emittoimalle säteilylle ja auringon säteilylle ilmakehässä?

Tähän aluksi ihan yleiset kasvihuoneilmiöön liittyvät tärkeimmät tapahtumat ilmakehässä. Tärkein kasvihuoneilmiön perustapahtuma on, kun kasvihuonemolekyyli absorboi pitkäaaltoisen säteilyn fotonin. Tämä ilmiö lähtee liikkeelle maanpinnan emittoimasta infrapunasäteilystä (pitkäaaltoista säteilyä aallonpituusalueella 4-120 mikrometriä), mutta ilmakehässä maanpinnasta lähtevä fotoni tulee absorboiduksi välittömästi. Maanpinnalta lähtenyt säteilymäärä 395-398 Wm-2 tulee absorboiduksi lukuisia kertoja ja vain pieni osa säteilystä pääsee ilmakehän läpi absorboitumatta kertaakaan.

Googlen tekoäly kuvaa tapahtuman oikein:

”Kun kasvihuonekaasumolekyyli absorboi fotonin ja virittyy korkeammalle energiatilalle, se lopulta emittoi uuden fotonin palatessaan perustilaansa. Emittoidun fotonin energiataso on tyypillisesti pienempi kuin alun perin absorboidun fotonin energiataso. Tämä johtuu siitä, että osa absorboidusta energiasta muuttuu usein muihin energiamuotoihin, kuten molekyylin liike-energiaksi (värähtely- tai pyörimisliikkeeksi) törmäyksissä muiden ilmakehän molekyylien kanssa ennen emission tapahtumista [1]. Tämän seurauksena emissio tapahtuu tyypillisesti pidemmällä aallonpituudella (pienemmällä energialla) kuin alkuperäinen absorptio.

Lisään tähän vielä selvennöksenä, että fotonin aikaansaadessa molekyylin sisäisiä värähtelyliikkeitä osa sen energiasta muuttui mekaaniseksi liikkeeksi ja tämänkään vuoksi kasvihuonemolekyyli ei pysty emittoimaan samanlaista fotonia kuin se absorboi: energian häviämättömyyden laki. Emittoidun fotonin pienempi energiataso tarkoittaa, että sen aallonpituus on pidempi kuin absorboidun fotonin. Copilot-tekoäly ehdottaa, että kasvihuonekaasun molekyyli voisi emittoida myös samanlaisen fotonin kuin se on absorboinut, mutta tässä kohtaa se on saanut väärää oppia.

Maapallon emittoiman säteilyn spektri aaltoluvun funktiona näkyy kuvassa 1 ja siinä erottuu selvästi suurin absorboija vesihöyry ja toiseksi suurin absorboija hiilidioksidi CO2 pilvettömän taivaan olosuhteissa. Otsonin aiheuttama absorptio tapahtuu suurelta osin stratosfäärissä, koska troposfäärissä sen pitoisuus on noin 0,5 ppm ja stratosfäärissä n. 20 ppm. Metaanin ja typpioksiduulin absorptiot ovat mitättömiä ja jäävät molemmat sekä veden että CO2:n absorptiopiikkien alle.

Kuva 1. Maanpinnan säteilemä infrapunasäteily ja sen absorptio ilmakehässä.

Kun avaruuteen menevää säteily lasketaan samalla spektrianalyysiohjelmalla, niin se näyttää absorption takia aivan erilaiselta, kuva 2.

Kuva 2. Avaruuteen menevä infrapunasäteily pilvettömän taivaan olosuhteissa.

Nämä kuvat osoittavat, että vesi ja CO2 – ei vain CO2, kuten usein asia ilmastaan – ovat aiheuttaneet suuren kuopan avaruuteen menevässä säteilyssä aaltolukualueella 550 – 800 eli aallonpituusalueella 12-18 mikrometriä.

Tekemieni spektrilaskelmien oikeellisuus sovelluksella Spectral Calculator voidaan tarkistaa kuvasta 3, jossa on esitetty NASA:n CERES satelliittien avaruudessa mittaamat keskiarvoiset spektrit ja omat laskelmani.

Kuva 3. Osiossa A on omat spektrit eri pilvisyysolosuhteissa ja alempana CERES-mittausten keskiarvo.

Laskemani säteilyn kokonaistaso on lähes sama kuin mitatun säteilyn taso keskiarvoisen pilvisyyden olosuhteissa: 241,9 Wm-2 versus 241,7 Wm-2. Vastaavaan spektrilaskelmien validointiin en ole törmännyt näin hyvällä tarkkuudella ja yleensä se puuttuu ilmastoeliitin julkaisuista kokonaan. Tämä on hyvää pitää mielessä, kun tarkastelen, mitä säteilylle tapahtuu stratosfäärissä ja miksi tapahtuu. Kyse ei ole vain minun mielipiteestäni, vaan lasketuista tuloksista, jotka ovat erittäin hyvin yhtäpitäviä mittausten kanssa.

Stratosfäärin olosuhteet

Stratosfääri on troposfäärin yläpuolella oleva ilmakehän osa noin 11- 50 kilometrin korkeudella. Sen lämpötilaprofiili on käänteinen troposfäärin profiilille eli lämpötila nousee n. -50 asteesta lähes 0 asteeseen. Tämä lämpenemisen saa aikaan otsoni, jonka pitoisuus nousee troposfäärin n. 0,5 ppm:stä stratosfäärissä jopa 20 ppm:ään. Lämpenemisen aiheuttaa auringon UV-säteily, jonka takia stratosfääriin muodostuu otsonia kaksiatomisen hapen ja yhden happiatomin eksotermisen eli voimakkaasti lämpöä luovuttavan kemiallisen reaktion seurauksena.

Stratosfäärin kylmenemisessä on kysymys ennen kaikkea siitä, mitä tapahtuu troposfääristä tulevalle infrapunasäteilylle stratosfäärissä. Vesihöyryn pitoisuus stratosfäärissä on eri korkeuksissa keskimäärin näin: 10-20 km 11 ppm, 20-35 km 4 ppm, ja 35-50 km 5 ppm. Aivan stratosfäärin alarajalla 11 kilometrissä vesihöyryä on n. 50-54 ppm. CO2:n pitoisuus pysyy lähes vakiona maanpinnasta n. 85 kilometriin asti.

Stratosfäärin tapahtumat, kun hiilidioksidipitoisuus nousee

Yleensä stratosfäärin kylmenemistä tarkastellaan vertaamalla tilannetta, kun CO2 pitoisuus on 560 ppm ja verrataan sitä tilanteeseen, kun CO2-pitoisuus on 280 ppm.

Tekoälysovellus Copilot kuvaa tilannetta aluksi ihan oikein: ”Kun CO2-pitoisuus nousee, se sitoo entistä suuremman osan maanpinnalta tulevasta infrapunasäteilystä jo alailmakehään. Tämän seurauksena stratosfääriin pääsee aiempaa vähemmän lämpösäteilyä, joka voisi lämmittää sitä.”

Copilot-tekoäly käyttää jopa ihan oikeaa sanavalintaa, että säteilyä ”pääsee” stratosfääriin vähemmän, kun CO2-pitoisuus nousee. Tämä troposfääristä tuleva säteily muodostuu sekä kasvihuonemolekyylien emittoimasta säteilystä fotonien absorption ja emittoimisen takia, mutta osa säteilystä pääsee suoraan avaruuteen asti maanpinnalta saakka.

Kuva 4 osoittaa graafisesti mitä tapahtuu avaruuteen menevälle säteilylle, kun CO2-pitoisuus nousee 280 ppm:stä 560 ppm:ään.

Kuva 4. Infrapunasäteilyn absorption muutos CO2-pitoisuuden noustessa arvoon 560 ppm ja muiden tekijöiden pysyessä vakiona.

Kuvasta 4 näkyy hyvin, että CO2-absorptiopiikin pinta-ala kasvaa sen levenemisen takia eikä piikin korkeuden nousun takia. Tilanne johtuu siitä, että CO2 on voimakas absorboija aallonpituusalueella 12-16 mikrometriä eli se voisi absorboija paljon enemmänkin, jota kuvaa absorptiopiikin ”törmäys” maanpinnan säteilyn emissiokäyrään, mutta fotoneita ei ole enemmän saatavilla. Ja lainata ei voi. Samalla kuvasta 4 näkyy, että otsonin O3 absorptiopiikki muodostuu käytännössä stratosfäärissä ja siitä syntyy johtopäätös, että otsoni lämmittää stratosfääriä jonkin verran myös infrapunasäteilyn absorption ansiosta.

Se oleellinen johtopäätös stratosfäärin tilanteen kannalta on, että CO2-pitoisuuden lisäys on vähentänyt infrapunasäteilyä absorptiopiikin vasemmalta reunalta eli alueella 12-14 mikrometriä, koska piikin toisella puolella (yli 18 mikrometriä) absorptio on jo maksimissaan pitoisuudella 280 ppm. Se tarkoittaa vähemmän säteilyä vesihöyryn absorptiolle stratosfäärissä.

Olen suorittanut laskelmani Spectral Calculator – sovelluksella käyttäen HITRAN-tietokantaa ja keskimääräistä ilmakehää. Tulokset ovat Taulukossa 1.

Taulukko 1. Infrapunasäteilyn ja auringon säteilyn absorptiovaikutukset (W/m2) keskimääräisen taivaan olosuhteissa stratosfäärissä (11 km – 70 km) kolmelle eri CO2-pitoisuudelle.

Asia 280 ppm 393 ppm 560 ppm Korkeus, 11 km 248.315 246.865 245.29 Korkeus, 70 km 242.704 241.537 240.304 Infrapunasäteilyn absorptio (11 km – 70 km) 5.611 5.328 4.986 Infrapunasäteilyn absorption muutos 0 -0.283 -0.625 Auringon säteilyn absorption muutos 0 0.168 0.360 Netto jäähdytysvaikutus 0 -0.115 -0.265

Kuten tuloksista näkyy, niin auringon valon absorptio lisää stratosfäärin lämpötilaa ja infrapunasäteilyn absorptio laskee lämpötilaa, ja nettovaikutus on jäähtyminen. Kuvassa 5 on esitetty tiettyjen aallonpituusalueiden absorptiomuutokset CO2-pitoisuuden muuttuessa arvosta 280 ppm arvoon 560 ppm.

Kuva 5. Absorption muuttuminen stratosfäärissä aallonpituusalueilla 1-8 µm, 8-11 µm, 11-18 µm ja 18-100 µm CO2-pitoisuuden muuttuessa arvosta 280 ppm arvon 560 ppm.

Kuvasta 5 on helppo havaita, että stratosfäärissä CO2-pitoisuuden muuttuessa absorptio pienenee CO2 & H2O:n absorptiokaistalla 11-18 mikrometriä ja hieman lisääntyy otsonin absorptiokaistalla 8-11 mikrometriä, mutta muualla pysyy lähes samana. CO2 ei absorboi stratosfäärissä pitoisuuksilla 280…560 ppm lainkaan. CO2-pitoisuuden kasvaessa arvoon 560 ppm, CO2 absorboi jo troposfäärissä enemmän infrapunasäteilyä aallonpituuskaistalla 12-14 mikrometriä kuvan 2 mukaisesti.

Stratosfäärin kokonaisabsorptio siis pienenne stratosfäärissä 0,645 Wm-2 johtuen CO2:n lisääntyneestä absorptiosta troposfäärissä. Prosentuaalisesti stratosfäärin kokonaisabsorptio CO2-pitoisudella 280 ppm on otsoni 62 %, vesihöyry 36 %, metaani ja typpioksiduuli 2 %. Vastaavasta CO2-pitoisuudella 560 ppm jakaantuminen on seuraava: otsoni 68 %, vesihöyry 30 %, metaani ja typpioksiduuli 2 %.

Kuva 5 osoittaa, että aallonpituuskaistalla 8-11 µm, absorptio selvästi pienenee stratosfäärissä. Tämä johtuu siitä, että CO2 on troposfäärissä absorboinut aallonpituuskaistalla 12-14 µm enemmän kuin pitoisuudella 280 ppm ja sen vuoksi stratosfäärissä vedelle jää vähemmän absorboitavaa.  Lopputulos on, että kokonaisabsorptio stratosfäärissä pienenee, ja stratosfäärin lämpötila laskee.

Muiden tutkijoiden tuloksia stratosfäärin jäähtymisestä

Taulukko 2. Yhteenveto tutkijoiden ja IPCC:n tuloksista stratosfäärin lämpenemisestä ja jäähtymisestä.

Tutkija(t) Auringonsäteilyn absorptio, W/m2 Infrapunasäteilyn absorptio, W/m2 Yhteisvaikutus, W/m2 Myhre et al., 1998 0,29 -0,13 0,16 Etminan et al., 2016 0 0 0 Meinshausen et al., 2020 0 0,19 0,19 Smith et al., 2018 0 1,1 1,1 AR6/IPCC, 2021 0 (1,1) (1,1) Ollila, 2023 0,36 -0,63 -0,27

Taulukon 2 laskentamenetelmissä on oleellisia eroja. Myhre et al. käyttivät absorptiopiikkien pinta-alan laskentaa ja minä olen käyttänyt LBL-laskentaa; erot voivat selittyä pelkästään tästä syystä. Smith et al. sovelsivat kerneli-menetelmää. Niinpä voi sanoa, että kun IPCC sanoi A (lopullinen ERF-arvo = 3,90…3,93 Wm-2ja sen hajonta), niin se sanoi myös B (kerneli-menetelmä), ja lopulta se sanoi myös C, että stratosfäärissä tapahtuu merkittävä ERF-arvon kasvu (1,12 W/m2) sen jäähtymisen takia: alla tarkemmin.

Tiedossa olevien tulosten perusteella vain Myhre et al. (1998) ja minä olemme esittäneet tuloksen, että stratosfääri kylmenee infrapunasäteilyn absorption pienenemisen takia. IPCC nähdäkseni pelaa tässä asiassa ainakin kaksilla korteilla. IPCC esittää asian niin epäselvästi, että heidän kantansa stratosfääriseen jäähtymiseen on hieman piilossa, mutta he lopulta käyttivät Smith et al.:n GCM-laskelmia lopullisen ERF-arvon muodostumisessa. AR6:n RF-säteilypakote CO2-pitoisuudessa 560 ppm on esitetty taulukossa 7.2 ajettuna 10 tietokonemallin avulla ja tulos on 3.93 Wm-2. Tässä kohtaa AR6:ssa on viite julkaisuun Smith et. (2018) ja sieltä löytyy, miten tämä tulos muodostuu eri kernelien avulla laskettuna kuvasta 3:

ERF = IRF + AT + AS + ATS + AW + AA + AC + E     (1)

jossa IRF on säteilypakote ilmakehän ylärajalla ilman tarkennuksia (adjustment), AX on nopea tarkennus, joka johtuu yhtälön (1) mukaan seitsemästä eri tarkennuksesta: alailmakehän lämpötilasta (T), stratosfäärin lämpötilasta (S), pintalämpötilasta (TS), vesihöyrystä (W), pinnan albedosta (A) ja pilvistä (C), ja E on jäännös, joka selittää epälineaarisuudet. Yllä olevan yhtälön kernelien arvot ovat kuvasta 3 (Smith et al.):

ERF = 2,60 – 0,58 + 1.12 – 0,21 + 0.22 + 0,11 + 0,44  = 2,60 + 1,1 = 3,7         (2)

Yhtälön (2) mukaan tulokseen oleellinen tekijä on stratosfäärin lämpötilan tarkennus n. 1,12 Wm-2. Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi yhtälö (2) ei annakaan ERF-arvoksi 3,93 tai pyöristettynä 3,9 Wm-2. Se johtuu siitä, että AR6-raprotin kirjoittajat huomasivat, että Smith et al. oli tehnyt virheen käyttämällä pintalämpötilan tarkennustermiä -0,21 Wm-2, jota ei saa tehdä RF-arvoa laskettaessa. Niinpä he ystävällisesti korjasivat tämän ja poistivat pintalämpötilan tarkennuksen -0,21 Wm-2 ja näin he päätyivät ERF-arvoon 3,9…3,93 Wm-2 (molemmat arvot löytyvät AR6-raportista), ja tätä ERF-arvoa ei löydy yhdestäkään tutkimusraportista.

Oliko se niin, että IPCC ei tee omaa tiedettä, vaan käyttää vain referoituja tutkimustuloksia? Lopputulos tämän mukaan, että IPCC on sitä mieltä, että CO2:n säteilypakotearvo ERF pitoisuudessa 560 ppm on 3,90…3,93 Wm-2, ja stratosfäärissä tapahtuu viilenemistä, jonka takia sillä on merkittävä positiivinen vaikutus 1,1 Wm-2 ERF-arvoon. Siis ei pelkästään viilen vaan vaikuttaa merkittävästi CO2:n säteilypakotearvon kasvuun. Tämä seikka yksinään melkein selittää eron minun ERF-arvon 2,65 Wm-2 ja IPCC:n ERF-arvon 3,93 Wm-2 välillä. Kehitys kehittyy ja IPCC:n salaisuudet selviävät salapoliisityöllä vähitellen.

Kaksi pääselitystä stratosfäärin jäähtymiselle CO2-pitoisuuden noustessa

Alkajaisiksi pitää muistaa, että kysymys on siitä, mitä tapahtuu stratosfäärin lämpötilalle, kun CO2-pitoisuus nousee arvosta 280 ppm arvoon 560 ppm. Muut tekijät pysyvät ennallaan.

Oma selitykseni löytyy numeroarvoin todistettuna spektrianalyysilaskelmistani. CO2-pitoisuuden nousu vähentää troposfääristä tulevaa infrapunasäteilyn määrää, niin kuin ilmastoeliittikin toteaa, ja se aiheuttaa veden absorption laskua stratosfäärissä ja tunnetusti absorption lasku johtaa lämpötilan laskuun kuten troposfäärissäkin. Spectral Calculator laskee ulosmenevän säteilyn tason ja spektrin muodon oikein, joten miksi se laskisi tämän asian värin? Lisäksi laskelmani todistavat, että vaikka CO2-pitoisuus nouseekin, sen aiheuttama absorptio tapahtuu jo täysin troposfäärissä.

Mikä on ilmastoeliitin selitys? Tässä yksi selitys (Goessling ja Bathiany, viite 6: ”The excess of emission compared to absorption leads to a cooling” eli suomeksi emission ylimäärä verrattuna absorptioon johtaa jäähtymiseen. Tekoäly tarjoaa hieman enemmän selitystä: ”Stratosfäärissä ilma on huomattavasti ohuempaa kuin maan pinnalla. Kun CO2-molekyylejä on enemmän, ne emittoivat (säteilevät) enemmän lämpöä pois stratosfääristä. Ohuessa ilmassa tämä säteily karkaa helposti suoraan avaruuteen sen sijaan, että se törmäisi muihin molekyyleihin ja lämmittäisi ympäröivää ilmaa. ”

Tätä selitystä voi kritisoida ainakin parista syystä. Koska stratosfääriin tulee kaikkien mielestä vähemmän säteilyä troposfääristä, niin mistä stratosfäärissä oleva CO2 saisi enemmän säteilyenergiaa, jota se voisi säteillä enemmän pois? Kuulostaa, että energiaa tuleekin muualta kuin troposfääristä saapuvasta infrapunasäteilystä. Mistä kummasta? Kommentoikaa, jos on ehdotuksia. Toiseksi G&B tarjoaa selitystä, että CO2 säteilisi enemmän kuin sen lämpötila edellyttäisi ja siksi stratosfääri kylmenisi. Mielestäni Planckin laki pätee myös stratosfäärissä, että materiaalista tapahtuva emittointi tapahtuu sen lämpötilan mukaan.

Onhan tässä matkan varrella tarjottu hyvinkin erikoisia selityksiä, kuten että ilmakehästä infrapunasäteily pääsee avaruuteen vain CO2:n ansiosta. Kyllä yksinkertainen perustotuus on, että kaikki kasvihuonekaasut ja pilvet vaikeuttavat säteilyn pääsyä avaruuteen ja ilman niitä maanpinnan säteily ponnahtaisi avaruuteen menettämättä voimakkuuttaan.

Stratosfäärin mitattu jäähtyminen todistaa kasvihuonekaasujen roolista

Ensiksi haluan vielä muistuttaa, että tulokseni osoittavat, että stratosfääri jäähtyy hieman, kun CO2-pitoisuus nousee. Kysymys on siitä, voivatko stratosfäärin mittaustulokset yksiselitteisesti vahvistaa tämän tuloksen, kuva 6. Siis todiste niille, jotka epälevät stratosfäärin jäähtymistä ja minä en ole siinä joukossa.

Kuva 6. Stratosfäärin lämpötilatrendejä stratosfäärissä maapallon eri osissa.

Myös kuva 6 osoittaa, että stratosfääri on jäähtynyt, mutta jäähtyminen on pysähtynyt 2000-luvulla ja kääntynyt erittäin lievään lämpenemiseen Antarktista lukuun ottamatta (otsoniaukko ilmeisesti pieneni). Hieman erilainen kehitystrendi löytyy tästä viitteestä: https://www.pnas.org/doi/pdf/10.1073/pnas.2300758120

Mikä on johtopäätös? Mittaustulokset poikkeavat toisistaan. Otsonin määrän vaihtelu selittää kuvassa 6 näkyvän jäähtymisen pysähtymisen. Stratosfäärin lämpötilaan vaikuttaa otsonin pitoisuus niin voimakkaasti, että sen alle hukkuu CO2:n viilentävä vaikutus sen CO2-pitoisuuden nousun johdosta, jota on tähän mennessä tapahtunut.

Toivomus: Kun kommentoitte, niin pysykää asiassa ja kopioikaa kohta kirjoituksestani, jota haluatte kommentoida.

Viitteet

  1. Ollila, Radiative forcing and climate sensitivity of carbon dioxide (CO2) fine-tuned with CERES data: https://journalcjast.com/index.php/CJAST/article/view/4300
  2. Ohmura A. Physical Basis for the Temperature-Based Melt-Index Method. J Appl Meteorol Climatol 2001;40:754-761. https://www.researchgate.net/publication/244986167_Physical_Basis_for_the_Temperature-Based_Melt-Index_Method
  3. MODTRAN: https://climatemodels.uchicago.edu/modtran/modtran.doc.html
  4. Manabe S and Wetherald RT. Thermal equilibrium of the atmosphere with the given distribution of relative humidity. J Atm Sci 1967;24(3): 241-259. https://climate-dynamics.org/wp-content/uploads/2016/06/manabe67.pdf
  5. Ramaswamy V, Collins W, Haywood J, Lean J, Mahowald N, Myhre G, et al. Radiative Forcing of Climate: The historical evolution of the radiative forcing concept, the forcing agents and their quantification, and applications. Meteorol Monogr 2019;59(1):14.1-14.101. https://www.researchgate.net/publication/336244758_Radiative_Forcing_of_Climate_The_Historical_Evolution_of_the_Radiative_Forcing_Concept_the_Forcing_Agents_and_their_Quantification_and_Applications
  6. Goessling HF and Bathiany S. Why CO2 cools the middle atmosphere – a consolidating model perspective. Earth Syst Dyn 2016;7(3):697–715. https://www.researchgate.net/publication/307443237_Why_CO2_cools_the_middle_atmosphere_-_a_consolidating_model_perspective
  7. Myhre G, Highwood EJ, Shine KP, Stordal F. New estimates of radiative forcing due to well mixed greenhouse gases. Geophys Res Lett 1998;25:2715-2718. https://www.researchgate.net/profile/Gunnar-Myhre/publication/238498266_New_estimtes_of_raditive_forcing_due_to_well_mixed_greenhouse_gases/links/00463537bc95236afe000000/New-estimtes-of-raditive-forcing-due-to-well-mixed-greenhouse-gases.pdf
  8. Etminan E, Myhre G, Highwood EJ, Shine KP. Radiative forcing of carbon dioxide, methane, and nitrous oxide: A significant revision of methane radiative forcing. Geophys Res Lett 2016;43:12614-12636. https://www.researchgate.net/publication/311939467_Radiative_forcing_of_carbon_dioxide_methane_and_nitrous_oxide_A_significant_revision_of_the_methane_radiative_forcing_GREENHOUSE_GAS_RADIATIVE_FORCING
  9. Meinshausen M, Nicholls MRJ, Lewis J, Gidden MJ, Vogel E et al. The shared socio-economic pathway (SSP) greenhouse gas concentrations and their extensions to 2500. Geosci Model Dev 2020;13:3571–3605. https://www.researchgate.net/publication/343637671_The_shared_socio-economic_pathway_SSP_greenhouse_gas_concentrations_and_their_extensions_to_2500
  10. Smith CJ, Kramer RJ, Myhre G et al. Understanding rapid adjustments to diverse forcing agents. Geophys Res Lett 2018;45:2023–12031. https://doi.org/10.1029/2018GL079826
  11. Chung ES, Soden BJ (2015) An assessment of direct radiative forcing, radiative adjustments, and radiative feedbacks in coupled ocean–atmosphere models. J Clim 2015;28(10):4152–4170. https://doi.org/10.1175/JCLI-D-14-00436.1
  12. Bekki S and Savarino J. Ozone and stratospheric chemistry. Ed. White WM, Encyclopedia of geochemistry. Springer International Publishing, 12 p,978-3-319-39193-9; 2016.
  13. Philipona R, Mears C, Fujiwara M, Thorne P, Bodeker G, Haimberger L et al. Radiosondes show that after decades of cooling, the lower Stratosphere is now warming. J Geophys Res Atmos 2018;123:12509-12522. https://doi.org/10.1029/2018JD028901