Kaikki ennätykset eivät kerro äärimmäisestä nopeudesta, vaan kirjaa pidetään myös hitaudesta. Nürburgringin Nordschleife on kuuluisa autonvalmistajien testilaboratorio, jonka herruudesta käydään kisaa monessa eri autoluokassa.
Ranskalainen Ligier oli mukana formula 1:ssä ja se on osallistunut vuosikymmenien ajan muun muassa Le Mansin 24 tunnin -kilpailuun. Urheiluautojen valmistuksesta on kuitenkin siirrytty ajan mittaan vähän pienempiin peleihin eli niin sanottuihin mopoautoihin.
Tuollaisella nelipyörällä, tarkemmin ottaen Ligier JS50:llä, lähdettiin tavoittelemaan Ringin kierrosennätystä. Reissu oli pitkä, sillä ensin autolla ajettiin Pariisista Saksaan Nürburgringille. Siinä olivat moottorin kuusi kilowattia kovilla, kun edettiin rajoitetulla 45 km/h nopeudella.

Sama vauhti oli kattona myös yli 20 kilometriä pitkällä Nordschleifella, jonka kiertämiseen kului aikaa 28 minuuttia ja 25,81 sekuntia. Hyviin puoliin kuului, ettei Ligierillä tarvinnut jarruttaa kertaakaan kierroksen aikana.
Kelloon kertyi niin paljon minuutteja, ettei Ligier ole julkaissut ennätyskierroksesta videota. Kuten Carscoops.com asian totesi: maalin kuivumisen seuraaminen olisi mielenkiintoisempaa katseltavaa.
Edellinen Ringin hitausennätys on vuodelta 1960, jolloin Trabant P50 käytti radan kiertämiseen 16 minuuttia ja sekunnin. Toisin sanoen Ligier ”paransi” aikaa hurjasti. Nopein tuotantoauton kierros on Mercedes-AMG Onen hallussa, joka käytti aikaa kuusi minuuttia 29,1 sekuntia.

Ligierillä oli dieselmoottorisen JS50:n lisäksi kaksi muutakin autoa. Sähkömoottorisen kierrosaika oli 27 minuuttia 55,58 sekuntia. Sen sijaan tehokkaampi L7e-luokan Ligier, jolle sallitaan 75 km/h huippunopeus meni paljon kovempaa, kun se alitti 20 minuutin rajan.

Ligier otti ennätyskierroksensa niin tosissaan, että se teki erikoismallin JS50 Ultimate Racing Experience edition, joka on vuonna 2026 myynnissä kaikkialla Euroopassa.
Erikoismallissa on Ranskan lipun värit eli sininen, valkoinen ja punainen. Autossa on uudet mustat 16-tuumaiset vanteet Nankang RC puolislikseillä. Korissa on auton erikoisuudesta kertovia merkkejä ja verhoilumateriaalina istuimissa ovat trikolorin värit. Siniset turvavyöt kruunaavat kokonaisuuden.
