Iltalehti seurasi tässä jutussa naisten takaa-ajokisaa Oberhofissa.

Suvi Minkkinen oli takaa-ajokisassa upeasti toinen.

Tekijän kuvaTekijän kuva

Tänään klo 15:19 (päivitetty klo 18:26)

Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen, 31, sijoittui sunnuntaina upeasti toiseksi Oberhofin maailmancupin takaa-ajokisassa.

Sunnuntain kisan voitti Elvira Öberg.

Kakkossijan myötä Minkkinen nousi myös maailmancupin kokonaiskisassa toiseksi. Suomalaisen edellä on enää Ranskan Lou Jeanmonnot.

Vain yksi huti

Minkkinen onnistui ammuntapaikoilla loistavasti.

Ensimmäinen sujui puhtaasti. Toisella paikalla tuli yksi huti, ja kaksi viimeistä Minkkinen selvitti ilman ongelmia.

Saman saldon ampui kilpailun voittanut ruotsalainen Öberg. Kärkikaksikko oli muilta tavoittamattomissa. Öberg hiihti maaliin 16 sekuntia ennen Minkkistä. Kolmospaikan napannut Hanna Öberg jäi kärjestä minuutin ja neljä sekuntia.

Minkkisen kokonaissuoritus oli koko kisan kolmanneksi nopein.

– Tosi hyvä kisa. Olen ylpeä, miten maltoin rakentaa kilpailun nousujohteisesti. Oli jotenkin todella hauska kilpailla tänään. Sain hiihtoon pienen boostin itseluottamukseen viestistä, ja oma pääkin alkaa uskoa, että pystyn kilpailemaan kovimpiakin hiihtäjiä vastaan, Minkkinen kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.

– Oli kiva huomata, että siihen oli taas mahdollisuus. Elvira avasi yhden ikkunan voittotaisteluun, mutta ammuin samassa ammunnassa itse yhden ohilaukauksen. Muita paikkoja sijoituksen nostamiseksi ei ollutkaan. Viimeisenkin ammunnan sain käännettyä vielä voitoksi Julia Simonia vastaan. Olen tosi iloinen kakkossijasta.

Huima nousu

Myös Venla Lehtonen onnistui hienosti. Hän ampui kaikki neljä paikkaa puhtaasti.

Lopputuloksissa sijoitus oli 18:s. Lehtonen lähti kisaan numerolla 56.

– Päällimmäisenä tosi helpottunut ja onnellinen olo. Vihdoin tuntui, että sain suorituksen, jota olen koko alkukauden odottanut ja yrittänyt. Tosi tärkeä huomata, että perustekeminen riittää. Tänään tunne oli vahva suksella ja sain rakennettua nousujohteisen kilpailun. Pystyin taistelemaan sijoituksista vielä viimeiselläkin hiihtokierroksella, Lehtonen tunnelmoi.

Inka Hämäläinen oli 54:s.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Saksan Ruhpoldingissa.

Ei vanhempia päivityksiä

TV-ohjelmat tänään, TV-opas