Iranilaiset vaativat poliittisen järjestelmän muutosta. Internet on ollut poikki Iranissa eilisestä lähtien.

Mieltä on osoitettu muun muassa Teheranissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin mukaan viranomaiset ovat tappaneet ainakin 28 mielenosoittajaa ja sivullista 13 kaupungissa Iranissa. Osa kuolleista on järjestöjen mukaan lapsia.

Iranilaiset vaativat hallinnon kaatamista ja poliittisen järjestelmän muutosta.

Internet on katkaistu ennenkin protestien takia

Suomessa pitkään asunut iranilainen Behzad kertoo, ettei hän ole saanut yhteyttä Iranissa asuviin omaisiinsa eilisen jälkeen.

Torstaina uutisoitiin, että Iranissa on maanlaajuinen internetkatkos. On epäselvää, mistä se johtuu. Aiemmin viranomaiset ovat sulkeneet internetin mielenosoitusten vuoksi. Myöskään puhelut ulkomaille eivät onnistu ja lentoja on peruttu.

Behzad kertoo viestitelleensä siskonsa kanssa torstai-iltana. Sen jälkeen viestit eivät enää ole menneet perille.

Emme julkaise hänen koko nimeään, koska se voisi mahdollisesti vaikuttaa hänen Iranissa elävän sukunsa turvallisuuteen.

– Suku on demokratian puolella, emme hyväksy islamistien valtaa, Behzad luonnehtii.

Hän lähti Iranista 1970-luvulla.

– Joka kerta, kun tapahtuu mielenosoituksia, seuraavalla kerralla se vain vahvistuu, ei laannu, ihmiset ovat niin kyllästyneitä, Behzad sanoo.

– Nyt mukana on vaikutusvaltaisia, varakkaita ihmisiä. Ja vanhempia ihmisiä, Behzad kuvailee mielenosoituksia.

Ongelmana hän näkee esimerkiksi sen, että ei ole hahmoa, joka toisi ihmiset yhteen.

– Iranissa on paljon eri kansanryhmiä, ja kaikilla on omat johtohahmonsa, Behzad huomauttaa.

Khamenei: ”Islamilainen tasavalta ei peräänny”

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan viranomaiset ovat käyttäneet aseita, metallihauleilla ladattuja haulikoita, vesitykkejä, kyynelkaasua ja pahoinpitelyjä rauhanomaisten mielenosoitusten hajottamiseen.

Sotilaat ovat pidättäneet satoja siviilejä mielivaltaisesti. Pidätettyjen joukossa on järjestöjen mukaan 14-vuotiaita lapsia.

Amnesty ja HRW vaativat, että Iranin korkein turvallisuuselin eli turvallisuusneuvosto määrää viranomaiset lopettamaan laittoman voimankäytön. Lisäksi järjestöt painottavat, että YK:n jäsenvaltioiden ja EU:n on ryhdyttävä kiireellisiin diplomaattisiin toimiin.

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei on kommentoinut tänään perjantaina, että islamilainen tasavalta ”ei peräänny”.