
New York Timesin mukaan presidentti Donald Trump harkitsee vakavasti iskuja Iraniin.
Kuva: SAUL LOEB / AFP / Lehtikuva
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnossa on käyty keskusteluja mahdollisista iskuista Iraniin.
Asiasta uutisoivat yhdysvaltalaismediat New York Times (NYT) ja Wall Street Journal (WSJ) viranomaislähteiden antamien tietojen pohjalta.
New York Timesin mukaan Trumpille olisi esitelty erilaisia vaihtoehtoja Iraniin tehtäville iskuille. Lehden lähteiden mukaan Trump harkitsee vakavasti iskuja vastauksena Iranin hallinnon toimiin, joilla pyritään tukahduttamaan maassa järjestettäviä mielenosoituksia.
Päätöstä ei ole NYT:n lähteiden mukaan kuitenkaan vielä tehty. Trumpille on esitelty muun muassa iskuja sotilaskohteisiin sekä Teheranissa sijaitseviin ei-sotilaallisiin kohteisiin.
Wall Street Journalille puhuneet lähteet kertovat, että iskuja Iraniin ei näillä näkymin olisi välittömästi tapahtumassa. Yhden WSJ:n lähteen mukaan hallinnon keskusteluissa on ollut muun muassa laajoja ilmaiskuja moniin Iranin sotilaskohteisiin. Toisen lähteen mukaan sotilaskalustoa tai -henkilöstä ei ole siirretty iskuihin valmistautumiseksi.
Trump sanoi lauantaina viestissään Truth Social -viestipalvelussa, että Yhdysvallat on valmis auttamaan.
– Iran pyrkii vapauteen ehkä sinnikkäämmin kuin koskaan aikaisemmin. Yhdysvallat on valmiina auttamaan.
Aikaisemmin Trump on sanonut Iranin olevan ongelmissa ja varoittanut Yhdysvaltojen voivan iskeä Iraniin.
Iranin parlamentin puheenjohtaja Mohammad Bagher Ghalibaf sanoi sunnuntaina Iranin vastaavan voimalla, jos Yhdysvallat toteuttaa iskuja maahan.
Ghalibaf sanoi Iranin voivan iskevä esimerkiksi Yhdysvaltojen asevoimien tai merenkulun kohteisiin sekä miehitetyille alueille. Miehitetyillä alueilla tarkoitetaan todennäköisesti myös Israelin valtiota, jota Iranin nykyinen hallinto ei tunnusta.
Useita kuolonuhreja
Mielenosoitukset jatkuivat Iranissa myös lauantaina. Britannian yleisradio BBC kertoo vahvistaneensa useita videoita, joista voidaan todeta väkivaltaisuuksien jatkuvan mielenosoittajien ja Iranin turvallisuusjoukkojen välillä.
Kaksi viikkoa kestäneet mielenosoitukset saivat sytykkeen Iranin elinkustannuskriisistä ja inflaatiosta. Maan hallinto on pyrkinyt tukahduttamaan protesteja väkivalloin, ja Iranin viranomaiset ajoivat tällä viikolla maan verkkoyhteydet alas hillitäkseen mielenosoituksia.
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian kommentoi viime päivien mielenosoituksia sunnuntaina valtiollisella televisiokanavalla. Pezeshkian sanoi, ettei mellakoitsijoille pidä antaa valtaa keskeyttää koko yhteiskunnan toimintoja ja kansan tulisi uskoa hallinnon haluavan vain pitää yllä lakia ja järjestystä.
Viranomaiset ovat sunnuntaina kertoneet tehneensä lukuisia ja merkittäviä pidätyksiä. Tarkkoja lukuja tai muita yksityiskohtia pidätyksistä ei ole kerrottu. Norjalaisen Hengaw-ihmisoikeusjärjestön mukaan yli 2 500 ihmistä olisi pidätetty viimeisen kahden viikon aikana.
Iranista on vaikea saada varmistettua tietoa, ja järjestöjen ja medioiden raportoimissa uhrilukemissa on paljon vaihtelua.
USA:sta toimivan HRANA-järjestön aiempien tietojen mukaan kuolleita olisi ainakin sata. Norjasta toimivan Iran Human Rights -järjestön mukaan kuolonuhrien määrä olisi sunnuntaihin mennessä noussut jo noin kahteensataan.
Yhdysvaltalaisen Time-lehden nimetön lääkärilähde Iranista kertoi Suomen aikaa lauantaina julkaistussa jutussa, että kuudessa Teheranin sairaalassa olisi kirjattu yhteensä 217 kuollutta mielenosoittajaa.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.