Trumpin mukaan Venäjä ja Kiina aikovat ottaa Grönlannin haltuunsa.
Saksa ja Britannia yhdessä muiden eurooppalaisten Nato-maiden kanssa aikovat esittää, että Nato lisäisi läsnäoloaan Grönlannissa, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Kyse olisi samankaltaisesta valvonta- ja turvallisuushankkeesta kuin Naton Itämerellä käynnissä oleva Baltic Sentry -operaatio, kertoo South China Morning Post -lehti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin ja perustellut ajatustaan sillä, että Venäjä ja Kiina pyrkivät ottamaan Grönlannin haltuunsa.
Trumpin ajatusta on monessa maassa pidetty virheellisenä, mutta Naton läsnäoloa lisäämällä tätä kuvitteellistakin uhkaa voitaisiin torjua.
Lähde: Reuters