Sanoma / Teemu Laitinen
Temppareista tuttu räppärikomistus teki päätöksen.
Edelliskauden Temptation Island Suomesta tuttu räppäri kertoo Instagram-tilillään, ettei ole vuoden alun jälkeen enää käyttänyt päihteitä.
Arkistovideo: Temppareista viime vuoden alussa yhdessä lähteneet Tuuli Lehtonen ja Niki erosivat loppuvuodesta
Parin kausi Temppareissa sujui ristiriitaisesti. Katsojille oli selvää, ettei Nikillä ja Tuulilla ollut syytä erota minkään sarjassa tapahtuneen vuoksi.
Tuuli toki sai ulkonäkönsä vuoksi valtavasti sinkkujen huomiota, asiatontakin, mutta hänellä ei selvästi ollut pienintäkään aietta hölmöillä muiden miesten kanssa.
Samoin toimi Niki. Hän toki sanoi ihastuneensa yhteen miesten villan sinkuista, mutta vetosi siihen, että hän ihastuu miehiin ja vaikka koiriinkin ensi kertaa kohdatessaan. Uskottomuudesta tai parin sopimien rajojen rikkomisesta ainakaan selkeästä rikkomisesta ei tullut kiistaa.
Mutta sitten oli se mutta.
Parisuhteen täytyi sopeutua
kotimaa
19.6.2025 15:01
TIS-tähden uusi aluevaltaus – tähän parisuhteenkin täytyi sopeutua
Temppareissa Niki herätti hyvin ristiriitaisia tunteita.
Imagollisesti räppäri epäonnistui täysin. Tai sitten nimenomaan onnistui. Päätös on katsojan oma.
Niki antoi kuvan itsestään alfauroksena, joka ei ole tullut Temppareihin tutkimaan omaa suhdettaan, vaan olemaan innoituksena muille. Toinen tavoite oli, että Tuuli oppii olemaan yksin, kun hän räppiurallaan on paljon öitä poissa kotoa ja idolina saa paljon naisten huomiota.
katso
15.1.2025 21:55
TIS-Niki raivostui viimeisellä iltanuotiolla: ”Pitäkää tunkkinne!”
Nikin ja Tuulin kohtaaminen oli jännitteinen.
Räppikukkona Niki siis onnistui luomaan itsestään yleisön usein toivoman kuvan. Tuuli ei silti ollut yhtä vaikuttunut.
– Olen huomannut, että suhteemme on epätasapainossa, Tuuli totesi parin viimeisen iltanuotion aluksi Nikille.
katso
29.12.2024 13:15
TIS: Nikin ja Tuulin suhde kyseenalaistetaan: ”Ei tasa-arvoinen taloudellisestikaan”
Salskea räppärimies uhkuu itsevarmuutta, mutta kaunotarpuolison silmissä on yhä useammin kyyneleitä.
Kaksikko lähti silti Temptation Island Suomen kuvauksista yhtä matkaa, rakastuneena pariskuntana.
Uusi haaste
Niki on antanut itsestään kuvan pää edellä päin haasteita säntäävänä miehenä. Sitä hän halusi jatkaa myös vuoden vaihduttua 2026:een.
Instagram-tilillään hän paljasti, ettei ole vuoden alun jälkeen enää käyttänyt päihteitä.
Vau!
kotimaa
4.11.2025 20:52
Eronnut TIS-Tuuli: kostomekkokuvat!
Temptation Island Suomessa Tuuli vieraili itseriittoisen räppäri-Nikin avopuolisona.
Kyseessä on jälleen yksi teko, jolla Niki tavoittelee voittoa itsestään.
– Halusin haastaa itseäni jollain tavalla tänä vuonna. Päätin, että olen koko vuoden (2026) täysin ilman päihteitä.
Julkaisunsa videolla Niki räppää studiossa treenattu yläkroppa paljaana.
Kuvatekstissään hän lupaa, että bileitä hän kuitenkin lähtee silti piristämään, ja bileistä hän myös videollaan laulaa.
Palava halu ja selvä päämäärä
Nikillä on ollut suorastaan liekehtivä polte tehdä räppiä ja omaa musiikkia, ja siinä hän on määrätietoisesti edennyt.
Ex on the Beach -sarjassa jo aiemmin Tuulin kanssa esiintynyt Niki oli jo miesten villaan saapuessaan monelle sinkkunaiselle ja ilmeisesti varatuille miehillekin tuttu nimenomaan esiintyjänä.
Uran tärkeys oli myös Nikin mukaan myös hänen ja Tuulin eron syynä.
TIS-Tuulin ja Jari-Matti Latvalan sutinat
vain seiskassa
9.11.2025 08:00
TIS-Niki avautuu TIS-Tuulin ja Jari-Matti Latvalan sutinoista
Räppärinä tunnettu Niki raottaa sanaista arkkuaan.
Hän kirjoitti Tuulista hyvin kauniisti ja kunnioittavasti Instagramissa eron jälkeen.
Temptation Island Suomen uusin, 14. kausi esitettiin tällä kertaa poikkeuksellisesti aluksi vain maksullisessa Ruutu+:ssa loppusyksyllä ja alkutalvella.
Tv-esitykset maksuttomilla kanavilla alkoivat perjantaina ( 9.1.) ja kanava esittää kaksi jaksoa putkeen perjantaisin kello 21.
esitykset ovat alkaneet jo aikaisemmin. pyörii edellinen eli 13. kausi uusintoina. Juuri tuolla kaudella Niki ja Tuuli olivat mukana.