EastEnders-sarjasta tunnettu Derek Martin oli kuollessaan 92-vuotias.


Derek Martin on poissa. AOP
Näyttelijä Derek Martin on kuollut, uutisoi The Guardian. Martin oli kuollessaan 92-vuotias.
Martin kuoli lauantaina 10. tammikuuta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Suru-uutisen Guardianille vahvistaa Martinin perhe, joka pyytää yksityisyyttä vaikeana aikana.
– Derek ei ollut meille vain isä. Hän oli ystävä ja tuki meitä ylä- ja alamäissämme. Hän ei koskaan lakannut oppimasta, hän rakasti ihmisten tapaamista ja oli aina antelias ajallaan. Kaipaamme häntä kovasti, perhe toteaa lausunnossaan.
Martin muistetaan parhaiten EastEnders-sarjan Charlie Slaterina. Martin näytteli isää ja taksikuskia BBC:n saippuasarjassa vuosina 2000–2011 ja vieraili sarjassa aina silloin tällöin vuoteen 2016 asti.
– Charlie olisi tehnyt mitä tahansa perheensä eteen, ja aivan kuten roolihahmonsa, Derek tekisi samoin lähipiirilleen. Kaikki EastEndersissä Derekin kanssa työskennelleet rakastivat häntä syvästi, ja häntä tullaan aina muistelemaan suurella lämmöllä. Rakkautemme ja ajatuksemme ovat hänen perheensä ja ystäviensä luona, EastEndersin tiedottaja sanoo.
EastEndersin lisäkis Martin muistetaan muun muassa Kova laki -sarjasta.