Tulipalo sai alustavien tietojen mukaan alkunsa kynttilästä.
11.1. 23:00
Koira kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä tulipalossa sunnuntai-iltana Pietarsaaressa.
Pelastuslaitos sai puoli yhdeksän aikaan tehtävän Pietarsaaren Alholminkadulle, jossa kerrostalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa asunnossa oli syttynyt tulipalo.
Asunnossa oli palon syttyessä paikalla yksi ihminen, joka ilmoitti palosta itse hätäkeskukseen.
Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle asunnosta levisi yhä savua, mutta itse palo oli jo hiipunut. Pelastuslaitos löysi asunnosta kuolleen koiran.
– Mitään ei ollut tehtävissä, päivystävä palomestari kertoo.

Kuva: Lukijan kuva / Steve
Tulipalo sai alustavien tietojen mukaan alkunsa kynttilästä. Asunnossa paloi ainakin sänky.
Asunto kärsi palossa mittavia savu- ja nokivahinkoja, ja siitä tuli asuinkelvoton.
Savua jouduttiin tuulettamaan pois myös naapuriasunnosta, mutta paloasuntoa lukuun ottamatta kerrostalo säilyi asuinkuntoisena.