Seiskan arkisto
Vuonna 1996 Selänteillä elettiin ensiraskauden huumaa.
Alkuvuonna
1996 Selänteillä elettiin jännittäviä aikoja. Perheeseen odotettiin esikoista
ja oli varma, että kyseessä olisi poikalapsi. Sirpan raskaus sopi nyt
hyvin kuvioihin, kun Teemun kihlattu oli saanut opintonsa valmiiksi. Kihloihin
Teemu ja olivat menneet lokakuussa 1995.
Videolla Teemu Selänteen karaokevierailu
Kiekkoilija
kertoi myös itse panostaneensa raskausaikaan ja hän lupasi olla lähtemättä
pelimatkalle, jos synnytystä ei kuuluisi. Teemulle oli tärkeää olla mukana synnytyksessä.
Selänteen perheeltä
kotimaa
24.12.2025 06:00
Teemu Selänteen perheeltä yllättävä veto
Sirpa sai yllytettyä Teemun mukaan touhuihinsa.
Sirpa ja Teemu iloitsivat raskaudesta, vaikka Sirpalla olikin jo vaikeuksia solmia kengännauhojaan.
Seiskan arkisto
– Kävin
neljä kertaa synnytysvalmennuksessakin, joten haluan myös mukaan suureen
tapahtumaan, Teemu selvitti Seiskalle.
– Teemu
on ihan varma, että lapsi on poika. Lääkärikin sanoi, että sydänäänten
perusteella Teemu saisi pelikaverin, Sirpa valisti.
Mukana
synnytyksessä
Lapsen
laskettu aika oli helmikuun 24. Päivä, mutta Eemeli päätti saapua maailmaan
päivää aiemmin. Tuolloin Teemun Winnipeg Jetsillä olisi ollut kotiottelu. Teemu
oli kuitenkin suunnitelmiensa mukaan synnytyksessä.
– Kokemus
oli aivan uskomaton. Sirpa ponnisti jaloillaan rintaani vasten ja tuntui
ihmeelliseltä, kun vauvan pää tuli näkyviin, Teemu fiilisteli Seiskan vuoden 1996 helmi-maaliskuun
vaihteen lehdessä.
Selänteiden perhekuvioita seurattiin tasaisesti ysärin mediassa.
Seiskan arkisto
Kiekkoilija
sai kolmekiloisen pojan syliinsä heti pesun jälkeen.
– Poika
avasi silmänsä sylissäni ensimmäisen kerran ja katsoi suoraan kasvoihini. Se
oli kaunista. “Eemeli” tuntuu vahvalta pojalta. Hän yritti aivan selvästi
lähteä heti kävelemään. Ostan hänelle luistimet heti kun hän haluaa! Teemu
vakuutti.
”Oletko nyt ihan varma…”
kotimaa
16.12.2025 20:54
Veera Selänne haastoi Teemun kiekkokoutsikseen
”Oletko varma, että olet oikeakätinen”, Teemu Selänne kysyy kesken lämmiharjoitusten
Teemu osallistui heinäkuussa 2025 perinteiseen Bermudan kannu -tennisturnaukseen Helsingissä.
Matti Matikainen
Muutto ja
suurperhe
Samaan
aikaan Teemun ura oli kovassa nosteessa ja perhe valmisteli muuttoa Winnipegin
kylmyydestä Floridaan, kun Teemu siirtyi Anaheim Mighty Ducksin riveihin. Perhe
kasvoi vielä 1997, 2000 ja 2007, kun perheen täydensivät , ja .
Teemu, Sirpa ja Veera-tytär 2022.
Seiskan arkisto
Esikoista odottaessa pariskunnan hääpäivää ei oltu päätetty, mutta hääkellot
soivat vielä saman vuoden aikana. Nykyisin perhe asuu Kaliforniassa.
Teemu Selänteen tytär Veera
kotimaa
21.11.2025 08:28
Teemu Selänteen tyttäreltä karu paljastus isästään
Veera-tytär paljastaa, että isä kielsi häneltä lapsuudenhaaveen tavoittelemisen.
Nyt kolmekymppinen esikoinen, kokeili jääkiekkoilua, mutta ei lopulta lähtenyt ammattilaisuralle. Sirpan Instagram-postauksessa Eemil oikealla.