Olli Penttala sijoittui neljänneksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa kisatussa parikumpareiden maailmancupin osakilpailussa Kanadan Va. St. Comessa. Penttala eteni välieriin voittamalla ensimmäisellä kierroksella ranskalaisen Arthur de Villacourtin ja seuraavalla kierroksella Espanjan Lucas Verdaguer Fornin. 1/8-finaalissa Penttala tiputti Yhdysvaltain Nick Pagen ja neljännesvälierissä Kazakstanin Pavel Kolmakovin.

Välierässä japanilaista Ikuma Horishimaa vastaan Penttala laski ulos ja Horishima eteni finaaliin pistein 35–10. Myös pikkufinaalissa Penttalan lasku päättyi ulosajoon, joten Ruotsin Filip Gravenfors nappasi kolmannen sijan pistein 35–0. Penttalalle neljäs sija maistui ulosajoista huolimatta

Neljäs sija maistui Penttalalle ulosajoista huolimatta. Penttala kertoo Ski Sport Finlandin tiedotteessa mäen olleen parikumparekisassa todella jäinen, kun edellispäivän vesisateiden jälkeen keli oli mennyt pakkaselle.

– Yksitellen voitin vastustajani. Semifinaalilasku Ikumaa (Horishima) vastaan sinisessä rännissä oli vaikea, siinä tuli vähän kaikenlaista ja jouduin vääntämään laskun ulos. Viimeisessä laskussa Filipiä (Gravenfors) vastaan oli yksi kulmikas kumpu, jota vasten horjahdin ja siitä ulos radalta. Finaalissa Ikuma horjahti samassa kummussa.

Muista suomalaisista Ruka Slalomin Severi Vierelä oli Val St. Comen parikumpareissa 30:s, Rasmus Karjalainen 33:s ja Akseli Ahvenainen 34:s.

Perjantain kumparekisassa Karjalainen oli 24:s, Vierelä 27:s ja Penttala 30:s. Ahvenainen jäi karsintaan ollen kisan lopputuloksissa 51:s.  Val St. Comen kumparekisan perjantaina voitti korealainen Daeyoon Jung. Naisten kumparekisan Val  St.Comessa voitti Australian Jakara Anthony. Parikumpareissa Yhdysvaltalaiset veivät neljä ensimmäistä sijaa Jaelin Kaufin voittaessa finaalissa Elizabeth Lemleyn.

Kumparelaskun maailmancup jatkuu Yhdysvaltain puolella Watervillessa kumparelaskussa 15. tammikuuta ja parikumpareilla 16. tammikuuta.