Hämeenkatu 11:n omistajat suunnittelevat entisen Centrumin tavaratalon paikalle 200 huoneen hotellia.

Avaa kuvien katselu
Tavaratalo Centrum toimi Hämeenkatu 11:ssä vuoteen 1992 saakka. Nykyään talossa on muun muassa kenkäkauppa ja vaateliike. Kuva: Juha Kokkala
- Pirkanmaan maakuntamuseo on ottanut kantaa Tampereen entisen Centrum-tavaratalon mahdollista purkamista koskevaan hankkeeseen.
- Omistajat suunnittelevat Hämeenkatu 11:een uutta hotellia.
- Maakuntamuseon mukaan purkaminen hävittäisi rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot ja muuttaisi huomattavasti kaupunkikuvaa.
- Museo kehottaa, että rakennuksen tulevaisuus ratkaistaan asemakaavoituksen kautta eikä omistajien hakemalla poikkeamisluvalla.
Pirkanmaan maakuntamuseo on ottanut kantaa entisen tavaratalo Centrumin mahdolliseen purkamiseen Tampereen Hämeenkadulta.
Yle kertoi joulukuun alussa, että Hämeenkatu 11:n omistajat haluavat purkaa 1960-luvulla rakennetun kerrostalon, koska aikovat rakentaa paikalle uuden hotellin.
Maakuntamuseo katsoo lausunnossaan, että hankkeen käsittelystä voi tulla mahdollinen ennakkotapaus. Syynä on se, että Centrumin talo ei ole Tampereen ydinkeskustan valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön alueella ainoa 60-luvulla rakennettu liikerakennus.
Museo huomauttaa, että vielä nykyään valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen inventointi ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta huomioi modernin aikakauden rakennuskohteita laajassa mittakaavassa.
Tähän on museon mukaan tulossa lähivuosina muutos.

Hämeenkatu 11:n nykyinen rakennus ja havainnekuva mahdollisesta uudesta hotellista. Kuvat: Juha Kokkala (vasen), Tampereen kaupunki (oikea)Omistajat suunnittelevat 200 huoneen hotellia
Vielä ei ole tietoa siitä, kenen pyörittämä hotelli entisen tavaratalon tilalle tulisi. Omistajat suunnittelevat paikalle uutta, kahdeksankerroksista rakennusta.
Työeläkevakuuttaja Keva kertoi joulukuussa, että hotelliin tulisi noin 200 huonetta ja ravintoloita.
Kevan mukaan hankkeen eteneminen ja aikataulu ovat vielä epävarmoja. Hankkeelle on haettu poikkeamislupaa.
Maakuntamuseon mukaan hanketta ei pitäisi toteuttaa poikkeamislupamenettelyllä, vaan rakennuksen tulevaisuus pitäisi ratkaista asemakaavoituksen kautta.
Maakuntamuseo perustelee kantaansa sillä, että entisen Centrumin rakennuksella on huomattavia kulttuurihistoriallisia ja rakennushistoriallisia arvoja ja se sijaitsee keskeisellä paikalla.
– Mikäli Centrumin rakennus purettaisiin, sen edellä kuvatut arvot menetettäisiin ja muutos kaupunkikuvassa olisi huomattava, museon lausunnossa sanotaan.
Museo katsoo, että kaavahankkeen yhteydessä muutoksen vaikutukset tulisivat arvioiduksi asianmukaisesti kohteen arvojen edellyttämällä tavalla.
Centrum oli pitkään Tampereen suurin
- Osuusliike Voiman tavaratalo Centrum valmistui vuonna 1961. Se oli pitkään Tampereen suurin tavaratalo.
- Tavaratalon lisäksi Voiman uuteen rakennukseen tuli ravintola, kahvila, kaupunginhotelli ja Tampereen kaupungin toimistotiloja.
- Centrum toimi tavaratalona lamavuoteen 1992 saakka, kaupunginhotelli lopetti toimintansa jo 1980-luvulla.
- Tavaratalon tiloissa on sittemmin sijainnut muita myymälöitä ja hotellin tiloissa on toiminut muun muassa opiskelija-asuntola.
- Lähde: Pirkanmaan maakuntamuseo