Vuosangan kiintiöalueella sai ampua yhteensä kuusi sutta. Susista kaksi metsästettiin Sotkamossa ja neljä Kuhmossa.

Susia Ähtärineläinpuistossa.

Avaa kuvien katselu

Kuvan sudet on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa talvella 2021. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Suden kiintiömetsästys päättyi Kainuussa eilen sunnuntaina.

Suomen riistakeskus määräsi metsästyksen päättyneeksi Vuosangan kiintiöalueella, kun kiintiön kaksi viimeistä sutta saatiin saaliiksi Kuhmossa. Molemmat susista olivat naaraita, selviää Suomen riistakeskuksen päivittyvästä kiintiötilanteesta.

Kuhmon, Ristijärven ja Sotkamon alueilla olevalla Vuosangan kiintiöalueella sai ampua yhteensä kuusi sutta. Susista kaksi metsästettiin Sotkamossa ja neljä Kuhmossa.

Metsästys kohdistui Vuosangan kiintiöalueella kokonaiseen susilaumaan metsäpeuran elinolojen parantamiseksi.

Myös Puolangan, Utajärven ja Vaalan alueilla olevalla Pahkavaaran kiintiöalueella suden kiintiömetsästyksen perusteena oli metsäpeura. Pahkavaaran kiintiöalueella susijahti päättyi jo 3. tammikuuta, kun kiintiön viisi sutta saatiin saaliiksi Utajärvellä.

Suden kiintiömetsästys alkoi tammikuun alussa 16 alueella Suomessa. Sadan suden kokonaiskiintiöstä on jäljellä enää 19 sutta. Kiintiömetsästys jatkuu 10. helmikuuta asti tai kunnes kiintiöalueiden lupamäärät täyttyvät.