Hollywood-tähtien täytyy joskus tehdä myös seksikohtauksia, joka voi olla ohjaajasta ja vastanäyttelijästä riippuen joko miellyttävää tai kamalaa. Näyttelijä Jennifer Lawrence kertoi nyt, millaisia olosuhteita hän suosii intiimikohtausten tekemisessä.
Lawrence kertoi Peoplelle, että hän suosii vastanäyttelijöitä, joita hän ei henkilökohtaisesti tunne kuvatessaan seksikohtauksia.
Lawrencen viimeisin elokuva on varsin paljastava, ja siinä nähdään paljon intiimikohtauksia. Kriitikoiden ylistämässä psykologisessa draamassa Die My Love, hänen aviomiestään näyttelee Robert Pattinson. Lawrence puolestaan näyttelee elokuvassa psykologisista oireista kärsivää nuorta äitiä.
Elokuvan ohjaaja Lynne Ramsay laittoi Lawrencen ja Pattinsonin kovaan kouluun ennen varsinaisia kuvauksia, sillä kaksikko joutui ottamaan ilmaisutanssitunteja, mikä oli kummallekin piinaava kokemus.
Lawrence kuvaili tanssitunteja ”äärimmäisen noloiksi”, ja heitä pyydettiin muun muassa huojumaan kuin puu tuulessa.
– Siis, minä en ole tanssija, Rob on maailman huonoin tanssija. Ja sitten ohjeet olivat tyyliin: ”Heilukaa nyt kuin puut.” Se oli vain niin noloa. Joten luulen, että siinä vaiheessa kun hän sanoi: ”Joo, nyt riisutte vaatteet.” Me olimme vain tyyliin: ”Okei, tämä ei sentään ole tulkinnallista tanssia.”
Varsinaiset alastonkohtaukset, joissa heidän piti käyttäytyä kuin ”seksitiikerit”, tuntuivat tanssituntien jälkeen jopa helpommilta. Ja koska Lawrence ei tuntenut Pattinsonia entuudestaan, intiimikohtaukset tuntuivat senkin vuoksi helpoilta toteuttaa.
– Esimerkiksi Nälkäpeleissä minun ja Josh Hutchersonin piti suudella, ja se on vähän niin kuin… kuvittele sitä. Se on jotenkin oudompaa. Joten joo, tuntemattoman kanssa on mieluummin parempi, Lawrence sanoi.
Alla Lawrencen Die My Love -elokuvan traileri. Leffa on tulossa Suomessa ensi-iltaan maaliskuussa.
Lue myös: ”Vuosi 2026 on oman hyvinvoinnin vaalimisen vuosi” – Amy Schumer julkaisi bikinikuvia
Lue myös: Leonardo DiCaprio: ”En ole koskaan nähnyt Titanicia”

Lähde: NME