Joulu ja itsenäisyyspäivä herättivät jälleen suuria tunteita.

Ylen asiakaspalveluun saapui joulukuussa 13 320 yhteydenottoa. Loppuvuoden juhlien aikaan suomalaiset kokoontuvat paljon Ylen sisältöjen ääreen. Itsenäisyyspäivä kerää miljoonayleisöt, ja myös joulukuun päätti miljoonalähetys, kun Vuosi vaihtui perinteisesti Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä. Joulumusiikki ja Joulukalenterit kuuluvat monen jouluun, elokuvia unohtamatta.

Itsenäisyyspäivän ohjelmisto sai paljon kiitosta monipuolisuudestaan. Kritiikkiä vastaanotettiin mm. Linnan juhlien kuvakulmista.

”Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto: Hyvä ohjelma, ehkä paras näkemistäni (olen 89-vuotias).” (Asiakaspalaute, Linnan juhlat).

”SURKEA KUVAKULMA koko kättelyn ajan! On mukava tuijottaa presidenttiparin selkää! Ei pysty näkemään upeita pukuja eikä vieraita.”

Monelle juhlapäivä oli onnistunut:

”Sydämellisen iso kiitos itsenäisyyspäivän iltapuolen ohjelmasta: mahtavaa ollut seurata Katri Helenan konserttia, Linnan juhlia ja jatkoja ja huipentumana vielä Neljän Ruusun konsertti! Itsenäisyyspäivän illan ohjelma on sopinut juuri meikäläiselle ja ’iskenyt’ minun kotimaisuuteeni !! Kiitos tämän illan tarjonnasta!” (Asiakaspalaute, Linnan juhlat)

Joulun perinteet ovat tärkeitä

Joulukalenterit, lastenohjelmat (Mouku, Tonttuakatemia) ja perinteiset jouluelokuvat keräsivät kiitosta. Tv-ohjelmien lähetysajoista tulee arvostelua mm. Lumiukon ja ekumeenisen jumalanpalveluksen päällekkäisyydestä. Joulupukin Kuumalle linjalle on aina niin monta soittajaa, että kaikki eivät pääse pukin ja tonttujen juttusille. Modernit, jazzahtavat sovitukset Kauneimmissa joululauluissa jakoivat mielipiteitä. Monet kritisoivat uusintojen määrää.

“Kiitos konsertista. Erityisesti Diandran osuus lämmitti mieltä. Miellyttävät juontajat, mutta häiritsi että lukivat kaiken paperista. Joidenkin laulujen sovitukset eivät sopineet yhteislauluun.” (Asiakaspalaute, Kauneimmat joululaulut)

“Ylen ohjelmat uusintoja ja uusintoja. Katsomme samoja ohjelmia uusintoina vuodelta kirves ja kivi. Tästä vielä maksetaan. Urheiluakaan ei näy kuin maksukanavilla. Mm. Tour de Ski.” (Asiakaspalaute, Ylen ohjelmisto)

Lordi ja muut Euroviisulegendat ihastuttivat Elämäni Biisissä. Mikko Silvennoisen juontaman erikoisjakson vieraina olivat lisäksi Käärijä, Marion Rung, Erika Vikman ja Windows95man Teemu Keisteri.

Paljon rakastettuja kotimaisia sarjoja Areenaan

Joulukuussa kuoli kaksi rakastettua taiteilijaa: Eila Roine ja Pate Mustajärvi. Patelle järjestettiin muisto-ohjelma, ja arkistosta julkaistiin nyt vuoden alussa Roineen tähdittämistä sarjoista yksi tunnetuin, Rintamäkeläiset. Joulun juhlakauden ohjelmisto keräsi kiitosta, mutta myös kritiikkiä tuli mm. aikatauluista ja uusinnoista.

Rintamäkeläiset. Kuvassa näyttelijät Sirkka Lehto, Marjut Sariola ja Eila Roine.

Kuvateksti
Sirkka Lehto, Marjut Sariola ja Eila Roine Rintamäkeläisissä.

Kuva: Antero Tenhunen. /Yle.

draamasarjat,Rintamäkeläiset,Yle Elävä arkisto,televisio-ohjelmat,1970-luku

Saamme paljon toiveita klassikkosarjoista, ja esimerkiksi Rintamäkeläisillä on oma, uskollinen yleisönsä, vaikka sarja on ollut aiemmin katsottavana Yle Areenassa.

“Eila Roineen muistoa kunnioittaen nyt on paras hetki palauttaa Rintamäkeläiset takaisin Areenaan. Historiallista Suomi-kuvaa ja poliittista ilmapiiriä ansiokkaasti kuvaava teatteritaiteen mestariteos on kenties paras Eila Roineen näyttelytaiteennäyte ja sarja sisältää muitakin merkittäviä näyttelijöitä. Sarjan rauhoittava etenemiskulku ja lämmin koti ympäristö on paikallaan rauhoittamaan nykypäivän kiirettä ja informaatiotulvaa samalla opettaen menneestä Suomesta humoristisen realistisella tavalla. Eila Roineen muistoa kunnioittaen ja häntä varten luodun teemasivun Areenassa tehden näkyväksi, on nyt mielestäni ainut oikea hetki katsoa Rintamäkeläiset ja tehdä tämä sarja näkyväksi ihmisille. Huikea teos!” (Asiakaspalaute, Eila Roine ja Rintamäkeläiset)

Rintamäkeläisten lisäksi Elävä arkisto on julkaissut monia muita suosikkisarjoja kuten Myrskyluodon Maijan sekä lastenohjelmista suositut Susikoira Roi -sarjat sekä Pelle Hermannin ensimmäinen kausi.

Tomi (Paavo Westerberg) ja Roi (poliisikoira Jami) pellolla.

Kuvateksti
Elävä arkisto julkaisi joulukuussa monia toivottuja lastendraamoja kuten Susikoira Roin. Tomia esitti Paavo Westerberg ja Roi-koiraa poliisikoira Jami.

Kuva: Yle kuvapalvelu

Paavo Westerberg,Yle Elävä arkisto,Susikoira Roi

Millä perusteella Yle valitsee, mitkä vanhat sarjat (kuten Raid, Taivaan tulet tai Hovimäki) tuodaan takaisin katsottaviksi Areenaan? Vastauksen saimme Elävän arkiston toimituksesta.

“Tärkeä julkaisujen valintaperuste on yleisöltä tulleet toiveet. Toiveiden perusteella selvitämme, onko ohjelmaa tekijänoikeudellisesti mahdollista julkaista.

Yle voi julkaista Ylen omatuotatoisia arkiston draamaohjelmia Ylen ja tekijöitä edustavien järjestöjen kanssa solmitulla sopimuksella. Sopimuksessa on sovittu vuosittain julkaistavien ohjelmien enimmäistuntimäärä. Joudummekin harkitsemaan tarkoin vuosittain julkaistavat nimikkeet. Meille on tärkeää tarjota keskeisten ja toivotuimpien arkistosisältöjen lisäksi monipuolinen kattaus yleisön katsottavaksi ja kuunneltavaksi.

Arkistossa on myös ohjelmia, jotka eivät kuulu sopimuksen piiriin.”

Nuori nainen seisoo peilin edessä, hän pitelee viulua.

Kuva: Jukka Lintinen

Yle

RSO:n arki kiinnostaa

Uusista kotimaisista ohjelmista RSO:n soittajien arjesta kertova 99 valittua – Huippuorkesterin kulisseissa kerää kiitosta:

“Tämä oli aivan fantastinen sarja. Nyt katson RSO:n konsertteja televisiosta uusin silmin, kun on saanut tutustua vähän orkesterin arkeen. Siellä on nyt monta ”tuttua” soittajaa. Toivon sarjalle jatkoa!!!” (Asiakaspalaute, 99 valittua)

Ylellä taas paljon laadukkaita ulkomaisia sarjoja

Uusia ulkomaisia sarjojakin on tarjolla heti alkuvuodesta. Joulukaupan mysteerit herätti heti kyselyitä uudemmista kausista, joita on ehkä myöhemmin Yleltä tulossa:

“Toivottavasti Ylelle on tulossa Joulukaupan mysteerit -sarjan toinen kausi?! Ensimmäinen kolmiosainen kausi jätti taustatarinan täysin kesken/auki joten toivottavasti myös toinen kausi olisi tulossa?! Ja sarjaa tehdään myös kolmoskausi joten sekin olisi kiva tulevaisuudessa saada katsottavaksi :)”

Tammikuussa alkavia ulkomaisia sarjoja ovat mm. Kolme naista 6.1.2026 (Yhdysvallat), Pikkukaupungin poliisi 7.1.2026 (Kanada), Castamarin keittäjätär 13.1.2026 (Espanja), Pirullinen peli 16.1.2026 (Britannia) ja Pako Boliviasta 25.1.2026 (Norja).

Talviolympialaiset Milano Cortina 2026 jääkiekon juontajat key-image

Kuva: Jukka Lintinen / Yle, visualisti: Joonas Haverinen

Talviolympialaiset Milano Cortina 2026,jääkiekko,Jussi Jokinen,Riku Salminen,Anni Jämsä

Olympiahuuma alkaa

Milanon ja Cortinan olympialaiset lähestyvät, ja moni kyselee aikataulujen perään. Yle välittää kisatapahtumat laajasti: Yle Areenassa, Yle TV2:ssa, Yle TV1:ssä ja Yle Radio Suomessa seurataan kilpailuja aamusta yli puolenyön.

Suomalaisittain suurta kiinnostusta herättävät erityisesti jääkiekko, maastohiihto sekä ampumahiihto, joiden kilpailut käydään Pohjois-Italiassa. Ensimmäiset lajit alkavat jo ennen virallisia avajaisia, jotka järjestetään 6. helmikuuta Milanossa.

TIESITKÖ, että Ylen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suositun lukumaratonin aiheena ovat Muumit? Yleisö sai ehdottaa lukijoita, ja lähetys alkaa 1.2. kestäen noin 30 tuntia. Juhlavuoden aikana on luvassa paljon muutakin ohjelmistoa. Yle 100 -ohjelmistoa on jo kanavillamme. Yle Teema ja Yle Areena tarjoavat vuoden aikana mm. sata suomalaista elokuvaa.

Juhlavuoden Olipa kerran televisio -sarja kertoo meille tarinan tv:n vuosikymmenistä:

Ylen satavuotisen taipaleen kunniaksi avaamme ovemme noin neljällekymmenelle suomalaiselle Yle 100 -kunniavieras -kampanjan merkeissä. Iida on yksi heistä:

Kurkistuksia kunniavieraiden päiviin julkaistaan kevään mittaan muutaman kerran kuussa Yle Areenassa ja Ylen sometileillä.

Ylen asiakkailta -koosteessa kerromme kuukausittain, millaisia palautteita ja terveisiä olemme saaneet suomalaisilta. Kerromme palautemääristä, julkaisemme anonyymisti asiakkaidemme viestejä sekä kerromme myös kritiikin aiheista. Ylen asiakaspalvelu vastaanottaa vuosittain noin 200 000 palautetta. Palautteella on Ylelle suuri merkitys.

Ruotsinkielinen versio on luettavissa täällä.