Tennis|Tenniskansa pyörittelee silmiään internetissä leviävälle videolle. Egyptin Hajar Abdelkader ei vaikuttanut osaavan edes syöttää.
Tenniksen W35-ammattilaisturnauksessa Kenian Nairobissa pelattiin viime viikolla ottelu, jota on hämmästelty ympäri maailmaa.
Ottelussa kohtasivat saksalainen Lorena Schaedel ja egyptiläinen Hajar Abdelkader.
Schaedel, 24, voitti ottelun liiankin helposti 37 minuutissa 6–0, 6–0.
Abdelkaderia on kuvailtu maailman huonoimmaksi tennispelaajaksi, eivätkä sosiaalisessa mediassa vinhasti leviävät klipit mairittele 21-vuotiasta egyptiläistä.
”Hän saattaa olla huonoin yksilöurheilija, jonka olemme ikinä nähneet”, Barstool Sports -tili kirjoitti videon saatetekstiksi.
The Telegraphin mukaan Abdelkader ei ollut perillä edes tenniksen säännöistä. Schaedelin piti kertoa tälle ottelun alkuvaiheessa, missä hänen pitäisi seisoa syöttäessään.
Syöttäminen ei sujunut sen paremmin: Abdelkader teki ottelussa 20 kaksoisvirhettä.
Pallot karkasivat metrejä ruudusta ja yhdessä pisteessä Abdelkader heitti pallon päänsä ylle taaksepäin. Ykkössyötöistä osui ruutuun vain kahdeksan prosenttia.
Suosittu Tennis Advocate -tili jakoi ottelun ”kohokohdat” Youtube-kanavallaan.
”Ei pelkästään se, että hän ei ole koskaan pelannut. En usko, että hän on edes katsonut peliäkään tennistä elämässään”, yksi kommentoija päivitteli.
”Tämän on pakko olla pilaa”, toinen kommentoi.
Abdelkader voitti ottelussa kolme palloa. Kahdella kerroista Schaedel teki kaksoisvirheen.
Youtube-kommenteissa Schaedelia on kehuttu siitä, miten ammattimaisena hän pysyi poikkeuksellisessa tilanteessa.
The Telegraphin lähteiden mukaan turnausjärjestäjä Kenian tennisliitto oli aiemmin tarjonnut villiä korttia kenialaiselle ammattipelaajalle.
Hän oli kuitenkin valinnut pelaavansa rankingpisteiden takia turnauksen karsinnoissa, joten viime hetkillä paikka pääsarjassa annettiin villiä korttia hakeneelle Abdelkaderille.
Abdelkader on rekisteröity tennispelaajaksi 14-vuotiaana, mutta viime maanantain ottelu on hänen ainoa tilastoitu turnausottelunsa.
The Guardianin mukaan Kenian Tennisliitto pahoitteli kohun levittyä tapahtunutta ja selitti, että Abdelkaderille myönnetty villi kortti perustui senhetkisiin tietoihin pelaajasta sekä haluun saada kokoon täysi turnauskaavio.
”Jälkikäteen ajateltuna villiä korttia ei olisi pitänyt myöntää. Kenian tennisliitto ottaa tästä opikseen ja varmistaa, että tällaista todella harvinaista sattumusta ei tapahdu uudelleen”, tiedotteessa todettiin.
W35-tason turnauksen ovat niin kutsuttuja kakkoskiertueen kilpailuja. Palkintorahaa jaetaan 30 000 dollaria.