Tämän vuoden kiinnostavia uutuuksia ja Suomessa ensiesittelyssä ovat muun muassa uuden sukupolven Karoo-matkailuvaunu, joka edustaa raikasta ajattelua vaunusuunnittelussa, sekä LMC Cruiser -matkailuauto, jonka suunnittelussa on ollut mukana joukko loppukäyttäjiä. Mukana Caravan 2026 -messuilla ovat muun muassa seuraavat matkailuajoneuvomerkit: Adria, Affinity,  Bürstner, Carado, Carthago, Ci, Dethleffs, Fendt, Hobby,  Hymer,  Kabe, Karoo, Knaus, Kulkuri, LMC, Next, Poksi, Prestige, Rapido Respo, Sunlight, Sun Living, Tabbert ja Weinsberg. Uusien matkailuajoneuvojen lisäksi messuilla on myös Pre-Loved -alue hyväkuntoisille käytetyille matkailuajoneuvoille ja kaksi rakennettua Vanlife-tallin vanlife -pakettiautoa.

Matkailuajoneuvoala 2025 – kanta kasvoi ennätyslukemiin

Matkailuajoneuvoala elää rakennemuutosta, mutta kiinnostus liikkumisen vapauteen ja kotimaan matkailuun näkyy vahvasti ajoneuvokannassa. Vuoden 2025 päätteeksi Suomessa oli rekisterissä enemmän matkailuajoneuvoja kuin koskaan aiemmin: matkailuajoneuvokanta nousi yhteensä 133 235 ajoneuvoon. Erityisesti matkailuautojen määrä on kasvanut tasaisesti jo usean vuoden ajan, ja niiden osuus suhteessa matkailuvaunuihin jatkaa vahvistumistaan. Vaikka ensirekisteröintimäärät vaihtelevat suhdanteiden mukaan, ajoneuvokannan pitkäjänteinen kasvu kertoo harrastuksen vakiintuneesta asemasta ja siitä, että matkailuajoneuvo on yhä useammalle pysyvä osa vapaa-aikaa ja matkustamista.

Vinkkejä reissulle lähtöön

Helsingin Caravan 2026 -messut tarjoaa tietoa matkailuajoneuvoista kiinnostuneille. Sieltä saa tietoa muun muassa ajokorttiin liittyvistä ohjeistuksista, leirintäalueiden ja tilapäisen leirinnän turvallisuudesta, ajamisesta matkailuajoneuvolla ja oman van life -pakun rakentamisesta. Laulaja Suvi Teräsniska tulee kertomaan omista kokemuksistaan matkailuauton käytöstä (pe 16.1. klo 15). Perheen kanssa reissaamisesta tulee kertomaan sisällöntuottaja, vaikuttaja Petra Rintamarttunen (su 18.1. klo 12.30).

Kohdetietoa saa erityisesti Pohjoismaista, Baltiasta ja Keski-Euroopasta. Euroopan matkailuun vinkkejä antaa viime kesänä reissannut kansanedustaja Sofia Virta (la 17.1. klo 13) ja televisiosta tutut somevaikuttajat Jaana ja Vesa Kaarti (la 17.1. klo 14). Kotimaan ja ulkomaiden kohteet ovat laajasti esillä saman aikaan järjestettävillä Matkamessuilla.

___________

Helsingin Caravan 2026 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 16. – 18.1.2026 Helsingin Messukeskuksessa samaan aikaan Matkamessujen kanssa. Messukeskus järjestää tapahtuman yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry:n kanssa. Tapahtuma on avoinna suurelle yleisölle pe 16.1. klo 10-19 ja la-su 17. – 18.1. klo 10-18
(ammattilaisille ja medialle avoinna to 15.1. klo 9-18)

Helsingin Caravan 2026 -messut on avoinna median edustajille ja matkailualan ammattilaisille torstaina 15.1.2026 klo 9-18. Ammattilaispäivä tarjoaa medialle entistä joustavamman ja rauhallisemman tavan tutustua messujen sisältöihin. Tänä vuonna perinteistä, yhteistä ennakkokierrosta ei järjestetä. Toimittajat voivat rakentaa oman messukierroksensa kiinnostuksenkohteidensa mukaan. Osastojen yhteyshenkilöt ovat varautuneet palvelemaan mediaa ja kertomaan uutuuksista, taustoista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Oman kierroksen tueksi medialle on koottu >> uutuuslista (päivittyvä).

Matkailuajoneuvoalan ajankohtaisesta tilanteesta vuonna 2025 sekä toimialan tulevaisuuden näkymistä antaa mielellään lisätietoja Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen, puh. 045 189 1839, mika.jokinen@liikkuvakoti.fi

www.caravanmessut.fi

#caravanmessut
Lisätietoja: viestinnän asiantuntija Anna Kurkinen, Helsingin Messukeskus, anna.kurkinen@messukeskus.com, puh. 040 509 6242
toiminnanjohtaja Mika Jokinen, Matkailuajoneuvotuojat ry MAT, mika.jokinen@liikkuvakoti.fi  puh. 045 189 1839