Jalkapallo|Suurin yksittäinen löytö oli joukkohauta, josta löytyi noin kolmesataa ruumispussia. Estadio Akronilla on määrä pelata ensi kesänä MM-kisoja.
Lue tiivistelmä
Meksikossa jalkapallon MM-stadionin Estadio Akronin lähistöltä on löydetty vuodesta 2022 lähtien yhteensä 456 ruumispussia.
Stadion sijaitsee Zapopanin kaupungissa Jaliscon osavaltiossa, joka on yksi Meksikon väkivaltaisimmista alueista.
Kadonneita henkilöitä etsivien organisaatioiden mukaan viranomaiset pyrkivät lakaisemaan löydöt maton alle ennen kesäkuun MM-kisoja.
Jaliscon osavaltiossa on kadonnut 15 900 ihmistä huumesodan seurauksena.
Meksikossa sijaitsevan jalkapallostadionin Estadio Akronin lähistöltä on löydetty valtava joukkohauta ja yhteensä satoja ruumispusseja. Stadionilla pelataan kesäkuussa jalkapallon MM-kisoja.
Muun muassa Latin Timesin mukaan ruumispusseja on löydetty vuodesta 2022 lähtien yhteensä 456. Löytöjä on tehty useista eri paikoista stadionin lähistöltä. Toistaiseksi suurin yksittäinen löytö on syyskuussa 2025 rakennustyömaan yhteydessä löydetty joukkohauta, jonka kätköistä paljastui noin kolmesataa ruumispussia.
Estadio Akron sijaitsee Zapopanin kaupungissa Guadalajaran metropolialueella. Jaliscon osavaltion pääkaupunki Guadalajara lähiympäristöineen muodostaa Meksikon kolmanneksi suurimman metropolialueen yli viidellä miljoonalla asukkaallaan.
Jalisco on yksi Meksikon väkivaltaisimmista osavaltioista. Sen huumekauppaa hallitsee äärimmäisen brutaaleista toimintatavoistaan tunnettu Jaliscon uuden sukupolven kartelli (Cártel de Jalisco Nueva Generación). Muun muassa Yhdysvallat on luokitellut kartellin terroristiorganisaatioksi ja sen väitetty johtaja Nemesio Oseguera Cervantes on Meksikon etsityin rikollinen.
El Mencho -lempinimellä tunnetun huumepomon löytämiseen johtavista vinkeistä on luvattu Yhdysvalloissa yli 12 miljoonan euron palkkio ja Meksikossa yli 14 miljoonan euron palkkio.
Kadonneita henkilöitä etsivien organisaatioiden mukaan Jaliscon osavaltion viranomaiset pyrkivät lakaisemaan järkyttävät löydöt maton alle, jotta valtavan huomion saavat MM-kisat sujuisivat mutkattomasti.
”He välittävät enemmän taloudesta kuin ihmisistä. He haluavat kiirehtiä ja lopettaa tapausten tutkimisen, jotta kaikki näyttäisi normaalilta, kun MM-kisat alkavat. Mutta me jatkamme työtämme jalkapallosta riippumatta”, Jose Raul Servin Garcia kommentoi Prensa Librelle.
Servin Garcian mukaan pusseista on löydetty kokonaisia ruumiita ja luurankoja, mutta pääasiassa pussit sisältävät paloiteltuja ruumiita.
”On valitettavaa, että MM-kisat pelataan paikassa, jossa on näin paljon pahuutta”, Servin Garcia sanoo.
Servin Garcia kuuluu Jaliscossa kadonneita ihmisiä etsivään Guerreros Buscadores de Jalisco -organisaatioon. Hänen oma poikansa katosi huhtikuussa 2018. Meksikon huumesota on johtanut 15 900 ihmisen katoamiseen Jaliscon osavaltiossa. Koko maassa epäillyn rikoksen uhrina kadonneita ihmisiä on yli 111 000.
Vuonna 2010 avattu Estadio Akron vetää jalkapallo-otteluissa noin 50 000 katsojaa. Stadionilla pelataan kesäkuussa neljä MM-ottelua, muun muassa Uruguayn ja Espanjan välinen huippuottelu sekä isäntämaan Meksikon ottelu Etelä-Koreaa vastaan.
Estadio Akron on Meksikon korkeimmalla sarjatasolla pelaavan CD Guadalajaran kotistadion.