Politiikka|Valitus viivästyttäisi uutta harjoitusjäähallia niin paljon, että Tikkurilan jäähalli ennättäisi mennä remonttiin. Se johtaisi lasten jääurheilun ahdinkoon.
Lue tiivistelmä
Vantaalaisten lasten ja nuorten jääurheilu on vaarassa, sillä kaksi perussuomalaista valtuutettua harkitsee valitusta hallinto-oikeuteen yksityisrahoitteisesta harjoitusjäähallista.
Valitus viivästyttäisi hallin rakentamista vähintään vuodella, mikä olisi katastrofi seuroille, sillä Tikkurilan jäähalli sulkeutuu tämän vuoden lopussa.
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa äänin 62–4 enintään 11 miljoonan euron vuokratuen seuroille, jos ne eivät pystyisi maksamaan vuokria.
Vantaalaisten lasten ja nuorten jääurheilu on joutumassa ahdinkoon, sillä joulukuussa hyväksytty Elmon urheilupuiston yksityisrahoitteinen harjoitusjäähalli saattaa vielä kaatua.
Kaupunginvaltuuston kokouksessa vähemmistöön jääneet kaksi perussuomalaista Juha Järä ja Juha Suoniemi harkitsevat valittavansa hallinto-oikeuteen Asolaan suunnitellusta hallista.
”Harkitsemme nyt vakavasti, onko valituksen tekemiselle perusteita”, Järä sanoo.
He hakivat kaupungintalon kirjaamosta perjantaina joulukuisen kokouksen pöytäkirjaotteen valituksen valmistelua varten.
Valituksen käsittely tarkoittaisi vähintään vuoden viivettä harjoitusjäähallin rakentamisessa.
Rakennustöiden oli määrä alkaa alkuvuodesta, jotta halli ennättäisi valmistua ensi vuodenvaihteessa. Hallille on jo myönnetty rakennuslupa. Vantaa ei ole rahoittamassa hallia budjetistaan.
Aikataulu on kireä, koska Tikkurilan jäähallilla on käyttölupa enintään kuluvan vuoden loppuun saakka. Jäähallin kattoremonttia on lykätty useita kertoja, ja sen rakenteiden kestävyyttä seurataan antureilla.
Joulukuisessa valtuustokokouksessa Järä ja Suoniemi jäivät likimain yksin tukipäätöstä vastustamaan.
Valtuusto hyväksyi äänin 62–4 sen, että kaupunki myöntää vantaalaisseuroille enintään 10 vuodeksi maksimissaan 11 miljoonan euron vuokratuen. Perussuomalaisten 14-henkisen ryhmän enemmistö äänesti vuokratuen puolesta.
Vuokratuki maksettaisiin halliyhtiölle, jos seurat jostain syystä eivät pystyisi suoriutumaan vuokristaan.
Järä perustelee valituksen mahdollisuutta sillä, että perussuomalaiset vahtivat kaupungin taloudenpitoa. Kolmen vuoden takainen tarjouskilpailu oli hänen mielestään huonosti hoidettu, kun Vantaa sai vain yhden tarjouksen.
”Ei nyt pidä viestintuojaa ampua. Ei tämä hanke ole mennyt kuin piti.”
Järä on siinä ymmärryksessä, että jos kaupungin tuki olisi ollut tiedossa, tarjouskilpailuun olisi ollut enemmän osallistujia.
Pankit kiristivät lainoitustaan koronavirusepidemian ja Venäjän Ukraina-hyökkäyksen jälkeen.
Vasta Vantaan vuokratuki seuroille avasi rahoituslaitosten hanat jäähallin lainoille. Kaupunki vaati ja sai vastavakuudeksi rakennettavan hallin.
Jos seurat menettäisivät toimintakykynsä eikä vapautuvia jääaikoja saataisi myytyä, kaupunki saisi hallin itselleen.
Vantaalla on vain neljä jääkaukaloa: kaksi Tikkurilassa ja kaksi Myyrmäessä. Nämä neljä jääkaukaloa eivät tähänkään mennessä ole riittäneet jääurheilun tarpeisiin.
Lasten ja nuorten harjoittelumatkat ovat jo pitkään hajaantuneet aina Lohjalle ja Porvooseen saakka.
Vuoden viive näkyisi suoraan rakennuskustannuksissa, arvioi Elmon harjoitusjäähallin vetäjä Jarkko Sistonen.
”Ennuste on, että jos Ukrainan ja Venäjän sota päättyy, rakennuskustannukset nousevat todella nopeasti. Arvioiden mukaan esimerkiksi teräksen hinta voi nousta jopa 40 prosenttia.”
Epäselvää on, kestäisikö hallihanke mittavaa kustannusten nousua. Mikään rahasampo halli ei olisi, koska harjoitusjäähalliin ei ole tulossa edes istumapaikkoja. Se on räätälöity 5–15-vuotiaiden lasten tarpeisiin.
Suurin käyttäjäryhmä olisi Vantaan jääurheilun tuki (VJT), joka on kuuden paikallisen jääseuran yhteenliittymä. VJT on vuokraamassa hallista jääaikaa 5 000 tuntia ja oheistiloja 2 500 tuntia vuodessa.
VJT edustaa ringeten, taitoluistelun, muodostelmaluistelun ja jääkiekon junioreita. Esimerkiksi Mestis-joukkue Kiekko-Vantaa Hockey ei ole mukana VJT:ssä.
”Seuroille tämä viive olisi katastrofi. Tikkurilan kattoremontin jälkeen myös Myyrmäen hallit ovat menossa remonttiin”, arvioi VTJ:n puheenjohtaja Petri Tarjamo.
Vantaa on sitoutunut ostamaan jääaikaa koululaisryhmien tarpeisiin 2 400 tuntia vuodessa.