Dubbaus opettaa lapsille rohkeaa äänenkäyttöä, artikulointia ja kielen vivahteita. Ääninäyttelijä Jenny Ye ja ohjaaja Joonas Lähteemäki kertovat, miten sitä voi harjoitella kotona tai koulussa – leikkien ja oman puhelimen avulla.
– Loistavaa, vähän nuorempi, enemmän ja kovempaa!
Ohjaaja Joonas Lähteenmäen ääni kantautuu mikrofonin kautta äänityskoppiin. Kopissa Jenny Ye säätää led-valoja, tarkistaa etäisyyden mikrofoniin ja katsoo edessään olevaa näyttöä, jossa Vuohityttö-animaatiosarjan hahmo odottaa. Saman kuvan näkee myös Joonas kopin ulkopuolella. Käsikirjoitus rullaa näytön sivussa.
– Otetaan vielä, Joonas sanoo.
Jenny nyökkää, hengittää ja aloittaa. Ääni muuttuu. Hetkeä aiemmin hän oli 30-vuotias somettaja, nyt hän on lapsi, jonka on kasvattanut vuohi Ranskan maaseudulla. Repliikit osuvat täydellisesti hahmon huulten liikkeeseen.
Pasilassa UpTempon kodikkaassa studiossa valmistuvat monet suomalaisille lapsille tutut äänet. Tuuri ja Karvinen saavat täällä suomenkieliset äänensä, kun ulkomaiset animaatiot muuttuvat suomeksi puhutuksi. Tätä prosessia kutsutaan dubbaukseksi.
Hahmon takana piileskelyä
– Dubbaus on hahmon eloon tuomista, ehkä jopa vähän sen takana piileskelyä, Jenny kertoo.
Kyse ei ole pelkästä tekstin lukemisesta mikrofoniin. Dubbaaja katsoo ruudulta, miten hahmon suu liikkuu, ja sovittaa suomenkieliset repliikit alkuperäiseen rytmiin ja tunnelmaan. Samalla on tuotava hahmoon persoonallisuutta, tunnetta ja elämää.
Erityisesti Ylen ohjelmien dubbauksessa on kyse myös kielellisestä kasvatuksesta. Joonas kertoo, kuinka Pikku Kakkosen ohjelmissa halutaan pitää yleiskielestä kiinni, jotta lapset oppivat kuulemalla ymmärtämään suomen kielen rakenteita.
– Lapsi oppii kuulemalla. Siksi se, miten me puhumme, on tärkeää. Ei liikaa puhekieltä, mutta ei myöskään mitään jäykkää kirjakieltä, Joonas sanoo.
Huulet eivät valehtele
Ennen kuin Jenny astuu äänityskoppiin, on taustalla pitkä prosessi. Ensin kääntäjä kääntää käsikirjoituksen suomeksi. Sitten Joonas istuu näyttöjen ääressä ja alkaa miettiä: miten tämä repliikki saadaan mahtumaan siihen kohtaan, jossa hahmon suu liikkuu? Mitä sanoja voi vaihtaa? Miten säilytetään tunnelma, vaikka sanat muuttuvat?
– Huulisynkka, eli huulten liikkeen ja puheen synkronointi, on huomattavasti tarkempaa kuin aikaisemmin. Meidän pitää miettiä tekstiä ja kieltä valtavasti, Joonas kertoo.
Ääninäyttelijä on parhaimmillaan silloin, kun häntä ohjaa selkeä ja taitava ohjaaja. Ohjaaja ja äänittäjä Joonas Lähteenmäki kertoo videolla, mitä ilman ei työssään pärjäisi.
Tekninen laatu on noussut vuosien varrella, ja nykyään katsojat huomaavat heti, jos repliikit eivät sovi hahmon suun liikkeisiin. Ohjaajan työ on löytää suomenkielinen sana, joka sopii siihen, miten hahmon huulet liikkuvat ruudulla. Joskus täydellinen käännös ei toimi, ja on keksittävä toinen tapa sanoa sama asia.
Joonas kuuntelee, toimiiko repliikki, ja tarvittaessa muuttaa käsikirjoitusta vielä äänityksen aikana.
– Tavoitteena on saada lopputulos, joka kuulostaa siltä kuin puhe tulisi hetkessä ja asiaa keksittäisiin samalla. Vaikeinta on vähän kuin kompastua luonnollisesti. On yllättävän helppoa puhua korrektisti, mutta että se kuulostaisi vielä hauskalta, vaatii työtä, Joonas sanoo.
Kielellinen tarkkuus on dubbauksessa kaiken keskiössä. Erityisesti intonaatio eli se, miten ääni nousee ja laskee lauseessa, vaatii tarkkuutta.
Suomessa kysymyslauseiden intonaatio laskee lopussa, englannissa taas nousee. Kun dubbaaja kuulee kuulokkeista alkuperäisen englanninkielisen version ja yrittää puhua samaan aikaan suomea, aivot haluavat automaattisesti matkia nousevaa intonaatiota.
– Se kuulostaa helposti vieraannuttavalta, koska dubbaaja kuulee alkuperäisen intonaation. Sitä vastaan pitää tietoisesti taistella, Joonas selittää.
Koulunäytelmän kautta ammattilaiseksi
Jenny Ye ei tiennyt lapsena, että ääninäyttelijä on ammatti. Silti äänet kiinnittivät hänen huomionsa.
– Minulla on vahva nostalginen fiilis tietyistä vanhoista Disney-klassikoista. Tunnistan dubbaajia ja siitä tulee heti lämmin olo. Halusin joskus antaa saman fiiliksen jollekin nykynuorelle, Jenny sanoo.
Jennyn eka dubbauskeikka päättyi siihen, ettei hän osannut huutaa, mutta nyt sekin hoituu! Uudessa Vuohityttö-animaatiosarjassa yksi hänen hahmoistaan huutaa tosi paljon.
Polku alkoi ala-asteen näytelmistä. Jenny ei ollut ekstrovertti lapsi, mutta kun koululla laitettiin pystyyn Peppi Pitkätossu -näytelmä, hän halusi olla Peppi. Se vaati rohkeutta.
– Jostain syystä uskalsin hakea. Kun pääsin ensimmäistä kertaa lavalle, se antoi itseluottamusta. Innostuin näyttelystä ja äänien toistamisesta, Jenny kertoo.
Kotona leikki jatkui ja lelut saivat omat äänensä. Teinivuosina Jenny otti puhelimen esiin ja alkoi äänittää itseään. Hän etsi YouTubesta elokuvakohtauksia, kuvasi ne suoraan ruudulta ja alkoi dubata päälle omia versioitaan.
– Äänittäminen alkoi ihan omassa huoneessa. Kukaan ei kuullut. Sitten vähitellen aloin lähettää klippejä kavereille. Ensin vaan höpötettiin hassuja ääniä. Yhtäkkiä olimme dubanneet yhdessä jo monia ääniä, Jenny kertoo.
Somekin auttoi. Jenny alkoi jakaa nettiin fanidubbauksiaan, omia versioitaan suosikkiohjelmista. Seuraajia tuli, palaute kannusti, ja vähitellen hän huomasi oppivansa. Lopulta tie vei ammattilaiseksi.
Itsensä äänittäminen on helppo tapa aloittaa
Miten dubbausta sitten voi harjoitella kotona? Jenny ja Joonas antavat konkreettisia vinkkejä.
– Helpoin tapa on äänittää omaa lukemistaan. Kun kuuntelee jälkikäteen omaa ääntään, kuulee miltä oikeasti kuulostaa. Sitä ei huomaa puhuessa samalla tavalla, Jenny sanoo.
Kirjaa voi lukea ääneen eri tavoin. Ensin iloisesti, sitten surullisesti tai vihaisesti. Sama lause, kymmenen eri tunnelmaa. Äänittää puhelimeen ja kuunnella: mikä toimii? Mikä kuulostaa väärältä?
Saku pääsi ensimmäistä kertaa elämässään ääninäyttelemään, kun hän sai roolin Vuohityttö-sarjasta. Sakun “tähdittämän” jakson voi nähdä myöhemmin Yle Areenasta.
Imitointi on myös hyvä lähtökohta. Aku Ankkaa, Mikki Hiirtä ja muita tuttuja animaatiohahmoja on helppo matkia. Niiden kautta oppii, miten ääntä muutetaan. Tärkeintä on aloittaa turvallisesti, vaikka omassa huoneessa.
– Omaan tahtiin. Ei ole kiirettä, Jenny painottaa.
Koulun rooli äänenkäytön opettelussa
Opettajat voivat tuoda dubbausta ja rohkeaa äänenkäyttöä esiin kouluissa, vaikka heillä ei olisi kokemusta alasta.
Perinteinen ääneen lukeminen on hyvä alku. Se auttaa oman äänenkäytön harjoittelussa. Ääneen lukemisesta voi tehdä myös leikin. Nostellaan hatusta lappuja: ”lue huutamalla”, ”lue kuiskaamalla”, ”lue itkien” tai ”lue nauraen”.
Toinen tapa on tutkia dubbausta. Katsotaan sama animaatiojakso ensin englanniksi, sitten suomeksi. Mitä eroja huomataan?
– Sitä kautta oppii ymmärtämään, miten kielet eroavat, Joonas sanoo.
Turvallinen paikka nauraa täysillä
Kun Joonas ohjaa lapsinäyttelijöitä studiossa, ensimmäisenä keskitytään artikulointiin.
– On niin sanotut laiskat leuat. Leuka ei liiku mihinkään ja hampaat ovat vähän yhdessä. Artikuloinnin pitää olla vähän suurempaa kuin normaalissa puheessa, Joonas kertoo.
Tärkeintä on kuitenkin luoda turvallinen ympäristö. Jos lapsi on arka, rohkeutta rakennetaan onnistumisten kautta.
– Kasvatetaan pikkuhiljaa siihen, että nyt on turvallinen paikka huutaa täysillä. Nyt on turvallinen paikka esittää itkevää. Nyt on turvallinen paikka nauraa, Joonas jatkaa.
Nauraminen on vaikeinta. Kun jännittää ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle, on vaikeaa löytää luonnollista naurua.
Joonas rakentaa lapsille mielikuvia, joiden kautta äänen löytäminen on helpompaa. Hän kertoo esimerkiksi käyttävänsä lauseita: ”kuvittele, että olisit tosi kaukana meistä” tai ”kuvittele olevasi perhonen”.
Täydellisyyttä ei vaadita. Alussa tehdään useita toistoja ja mennään eteenpäin. Kun lapsi alkaa rentoutua ja uskaltaa kokeilla, palataan alkuun ja otetaan uudestaan.
– Soitan alkuperäisen ja uuden version peräkkäin. Lapsi kuulee itse, kuinka paljon on kehittynyt lyhyessä ajassa. Se tuo onnistumisen tunnetta, Joonas sanoo.
Jennyn ja Joonaksen vinkit äänestä huolehtimiseen
Nesteytä riittävästi – äänihuulet tarvitsevat kosteutta ja kuivuvat puhuessa
Höyryhengitys auttaa, jos pelkkä vesi ei riitä – kosteus huoltaa äänihuulia
Suojaa kaula kylmällä säällä – kaulahuivi on dubbaajan paras ystävä
Äänen avauspilli avaa ääntä ennen pitkää puhepäivää
Kaulan lihashieronta rentouttaa ja auttaa, kun ääni alkaa väsyä
Tie ammattiin kulkee lavoilta ja leikin kautta
Jos lapsi haluaa ryhtyä dubbaajaksi, Joonas neuvoo hakeutumaan teatteriin.
– Teatterissa oppii artikulointia ja ulospäin suuntautumista, kaikkea, mitä dubbauksessa tarvitaan, Joonas sanoo.
Jenny muistaa, miten Peppi Pitkätossu -näytelmä muutti häntä. Se antoi itseluottamusta ja sai haluamaan lisää.
Lopulta kaikki palaa kuitenkin leikkimiseen ja omaan ääneen tutustumiseen.
– Parasta tässä ammatissa on se, että pääsee leikkimään. Tämä ei oikeastaan tunnu työltä, Jenny tiivistää.
Lähes jokaisen animaatiojakson lopussa on loppunaurut eli kohta, jossa hahmot nauravat ennen lopputekstejä. Dubbaaja joutuu nauramaan useita kertoja, kunnes otto on hyvä.
– Jos on ollut huono päivä, se muuttuu väkisinkin paremmaksi, kun joutuu nauramaan miljoonat loppunaurut. Päivä päättyy aina nauruun, Jenny sanoo.
Ääniä on parasta harjoitella leikin ja pelien kautta! Saku haastoi Jennyn dubbaushaasteeseen ja lisää hauskoja haasteita löytyy Yle Galaxin somekanavilta.