Teollisuuden ohutlevyosia Uudenkaupungin Santtiossa valmistava Seger kasvaa reilun 10 prosentin vuosivauhtia. Toimitusjohtaja Kimmo Tähtinen laskee, että yrityksen liikevaihto voisi nykytahdilla ylittää 30 miljoonaa euroa jo vuoden 2028 lopulla.
– Olemme järjestelleet tehdasta ja organisaatiotamme tulevaa kasvua varten. Näissä tiloissa ja tällä organisaatiolla tuon kokoluokan liikevaihto on täysin mahdollinen, ja käynnissä oleva vihreä siirtymä on meille suuri mahdollisuus, Tähtinen sanoo.
Segerin vuoden 2024 liikevaihto oli liki 19 miljoonaa ja Tähtisen mukaan viime vuonna kasvua tuli runsaasti, vaikkei hän tarkkoja lukuja vielä haluakaan avata.
– Olemme vieneet tuotantoon paljon uutta laitteistoa ja teemme tällä hetkellä töitä osin kolmessa vuorossa.
Seger tekee alihankintana muun muassa virtakiskoja, ohutlevykoteloita ja -komponentteja sekä näiden kokoonpanoja. Uudessakaupungissa tehtyjä osia käytetään muun muassa tuuli- ja aurinkoenergian tuottamiseen ja varastoimiseen, energian säästämiseen, mutta myös toimistojen hiljaistiloissa sekä ilmastointilaitteissa.
– Tälle vuodelle ei ole heti luvassa rekrytointeja, mutta viime vuonna palkkasimme useita henkilöitä. Meillä työskentelee tällä hetkellä esimerkiksi yli 20 ukrainalaista ja olemme hyvin tyytyväisiä heidän työhönsä. Lisäksi meillä on töissä muutamia muita kansalaisuuksia, joiden äidinkieli ei ole suomi, Tähtinen kertoo.
Segerillä valmistetaan muun muassa alumiinisia virtakiskoja. Tämä levytavarasta tehty kisko on muovitettu, siihen on laitettu insertit ja muut osat, sen jälkeen se pakataan ja toimitetaan Saksaan.
Koronavuosina Segerin tuotteiden kysyntä laski hetkellisesti ja yritys päätyi teettämään työntekijöillään vajaata työaikaa, jotta kysyntäkuopasta selvittiin ilman irtisanomisia. Taustalla oli myös kulkuneuvoteollisuuteen tehtyjen alihankintaosien kysynnän lasku.
– Olemme ketterä yritys, joka on tarvittaessa asiakkaan mukana tuotesuunnittelusta ja prototyyppivaiheesta lähtien. Kykenemme valmistamaan tuotteita muutaman kappaleen eristä satojen tuhansien vuosivolyymeihin. Tällä hetkellä valmistamme asiakkaillemme lähes 2 000 erilaista lopputuotetta, Tähtinen huomauttaa.
Vuonna 2023 Segerin tilauskirjat täyttyivät ääriään myöten. Energian hinta lähti Venäjän hyökkäyssodan myötä nousuun ja sähkömarkkinoiden komponenttien kysyntä nousi pilviin. Samalla raaka-aineiden hinnat kasvoivat ja niiden saatavuus heikkeni.
– Energiasektorilla oli ennennäkemätön kysyntäpiikki, joten teimme toimintaamme monia muutoksia, jotta olisimme pystyneet vastaamaan yhtäkkiä nousseeseen kysyntään. Seuraavaksi markkinat niiasivat ja tuli kova äkkijarrutus, kun ennusteet kääntyivät jälleen nopeasti, Tähtinen kertaa.
Segerin kokoonpanotehtaan puolella on esillä virtakiskokokoonpanon malleja.
Ennustettavuus jäi maailmantilanteen poukkoilun takia vaikeaksi, mutta onnistuneiden investointien ja organisaatiomuutosten myötä Seger on jälleen kasvanut vähitellen ja se näkyy vuoden 2025 myynnissä ja tulevaisuuden odotuksissa.
– Yrityksen toiminta nojaa vahvasti vientiin. Suoraan vientiin menee noin 30 prosenttia tuotteistamme, mutta välikäsien kautta liki 90 prosenttia. Tärkeitä markkinoita Segerille ovat muun muassa Saksa ja Yhdysvallat, Tähtinen listaa.
Yhdysvaltojen poukkoileva tullipolitiikka on aiheuttanut sen, että Segerin on esimerkiksi tehtävä aiempaa tarkemmat materiaaliselvitykset tuotteistaan.
– Toisaalta meillä on nyt paljon tuotteita, joiden kysyntä on kasvanut, kun yritykset ovat siirtäneet valmistusta pois Yhdysvalloista, joten osittain olemme myös hyötyneet tullipoukkoilusta.
Segerin tehtaan puolella on useita robotteja, jotka tekevät toistuvia ja yksinkertaisia töitä. Tässä kone tekee metallikappaleisiin kierteitä.
Tällä hetkellä Segerin merkittäviä asiakkaita ovat muun muassa sähkövoimatekniikkaan ja automaatioon keskittynyt kansainvälinen ABB sekä taajuusmuuttajia valmistava tanskalainen Danfors, mutta Tähtisen puheessa vilahtelee useita tuttuja kotimaisia asiakasyrityksiä, joita ei kuitenkaan saa julkistaa.
– Meillä on Suomessa useampikin kilpailija, jotka toimivat osin samalla segmentillä kuin Seger. Kuljemme omaa väyläämme ja pyrimme keskittymään niihin tuotteisiin, joissa olemme oikeasti hyviä. Olemme vahvalla osaamisalueellamme kilpailukykyisiä myös kansainvälisissä kilpailutuksissa ja asiakkaamme arvostavat vihreitä arvoja.
Seger tekee esimerkiksi virtakiskoja kuparista ja alumiinista. Suuri osa Segerin käyttämästä kuparista hankitaan suoraan yhteistyökumppanin tehtaalta Porista. Varsinais-Suomen alueella Seger tekee merkittävää yhteistyötä esimerkiksi Turun ja Salon suuntaan, joista löytyy useampi yritys tuotteiden pinnoittamiseen.
– Laitamme jatkossa entistä enemmän paukkuja kansainväliseen toimintaan. Tällä hetkellä Segerillä on merkittävää vientiä Saksaan, ja se on tulevaisuudessa kasvamassa. En pidä mitenkään mahdottomana, etteikö meillä voisi olla tulevaisuudessa toimintaa muuallakin Euroopassa, Tähtinen pohtii.
Fakta
Seger Oy
Perustettu 2002.
Valmistaa ohutlevyosia ja tarjoaa myös tuotesuunnittelutukea.
Juuret ulottuvat 1980-luvulla Ugissa perustettuun Segerström&Svenssoniin.
Alun perin yritys palveli autotehtaan ja tietoliikennevalmistajien tarpeita.
Toimii kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla.
Asiakkaat sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, energiateollisuudessa, kulkuneuvoteollisuudessa, rakennus- ja ilmastointiteollisuudessa ja muussa valmistavassa teollisuudessa.
Henkilöstöä 115, joista 95 tuotannossa ja loput hallinnossa.
Tuotannosta välillisesti vientiin noin 90 prosenttia.
Suoraan vientiin noin 30 prosenttia.
Kimmo Tähtinen toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2018.
Noin 12 000 neliön tehdas-, varasto- ja toimistotoimitilat Uudessakaupungissa.
Tehdas on toiminnassa ympäri vuorokauden, koska robotit käyvät tehtaalla öisin ja viikonloppuisin pääosin miehittämättömänä.
Työntekijät ovat paikalla kahdessa tai kolmessa vuorossa maanantaista perjantaihin.
Liikevaihto yli 20 miljoonaa euroa.
Kimmo Tähtinen on toiminut Segerin toimitusjohtajana vuodesta 2018 lähtien. Hänellä on tosin tätäkin pidempi historia yrityksen eri tehtävissä. Taustalla näkyy tehtaan kokoonpanoa ja Tähtinen esittelee taajuusmuuttajan runkolevyä.
Segerin tehtaan puolella on useita robotteja, jotka tekevät toistuvia ja yksinkertaisia töitä. Tässä kone tekee metallikappaleisiin kierteitä.
Segerin kokoonpanotehtaan puolella on esillä virtakiskokokoonpanon malleja.
Segerillä valmistetaan muun muassa alumiinisia virtakiskoja. Tämä levytavarasta tehty kisko on muovitettu, siihen on laitettu insertit ja muut osat, sen jälkeen se pakataan ja toimitetaan Saksaan.



