Wärtsilä Oyj Abp, pörssitiedote, 12.1.2026 klo 19:30

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Wärtsilän varsinaiselle yhtiökokoukselle 2026

Wärtsilän osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää seuraavat ehdotukset 12.3.2026 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Ehdotukset sisällytetään myöhempänä ajankohtana julkaistavaan yhtiökokouskutsuun.  

Ehdotus hallituksen kokoonpanoksi

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kahdeksan.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta päätti ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valittaisiin uudelleen Karen Bomba, Morten H. Engelstoft, Henrik Ehrnrooth, Johan Forssell, Tom Johnstone, Tiina Tuomela ja Mika Vehviläinen. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Karin Falk on ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa uudeksi hallituksen jäseneksi Heather Rivardia.

Kaikkien ehdotettujen hallituksen jäsenten arvioidaan olevan yhtiöstä riippumattomia. Tom Johnstonea ja Johan Forssellia lukuun ottamatta kaikkien ehdotettujen hallituksen jäsenten arvioidaan olevan myös riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Tom Johnstonen arvioidaan olevan riippuvainen merkittävistä osakkeenomistajista johtuen Investor AB:n hallituksen jäsenyydestä. Johan Forssellin arvioidaan olevan riippuvainen merkittävistä osakkeenomistajista johtuen hänen asemastaan ​​Investor AB:n Senior Advisorina. Ehdotettujen jäsenten CV-tiedot ovat saatavilla yhtiön internetsivulta osoitteessa wartsila.com/yk.

Kaikilta ehdotetuilta hallituksen jäseniltä on saatu suostumus tehtävään. Hallituksen jäsenet valitsevat keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Ehdotus hallituksen palkkioista 

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa vuoden 2026 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot maksetaan seuraavasti:

  • Hallituksen jäsenten toimikaudelta maksettavat vuosipalkkiot ovat seuraavat: puheenjohtajalle 212 000 (200 000) euroa, varapuheenjohtajalle 112 000 (105 000) euroa ja varsinaisille jäsenille 85 000 (80 000) euroa kaudelta.
  • Lisäksi maksetaan hallituksen kokouksista kokouspalkkioita seuraavasti: puheenjohtajalle 1 500  (1 500) euroa per hallituksen kokous johon osallistunut ja muille jäsenille 1 000 (1 000) euroa per hallituksen kokous johon osallistunut. Näitä kokouspalkkioita sovelletaan hallituksen kokouksiin Suomessa Pohjoismaissa asuvien jäsenten osalta, kaikkiin Suomen ulkopuolella pidettäviin hallituksen kokouksiin sekä kaikkiin etäkokouksiin (telekonferenssi, videokonferenssi tai per capsulam).
  • Mikäli hallituksen jäsenen kotipaikka on muussa Euroopan maassa kuin Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkio 2 000 (2 000) euroa per hallituksen kokous, johon on osallistunut Suomessa. Mikäli hallituksen jäsenen kotipaikka on Euroopan ulkopuolisessa maassa, maksetaan kokouspalkkio 3 000 (3 000) euroa per hallituksen kokous, johon on osallistunut Suomessa.
  • Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kiinteä 30 000 (28 000) euron palkkio ja jokaiselle valiokunnan jäsenelle kiinteä 16 000 (15 000) euron palkkio toimikaudelta, henkilöstövaliokunnan puheenjohtajalle kiinteä 24 000 (22 000) euron palkkio, ja kullekin valiokunnan jäsenelle kiinteä 12 000 (11 000) euron palkkio toimikaudelta.
  • Noin 40 % vuosipalkkiosta ehdotetaan maksettavaksi Wärtsilän osakkeina ja loput rahana. Yhtiö korvaa transaktiokulut sekä osakekauppoihin liittyvät varainsiirtoveron kustannukset. Rahana maksettavasta osasta pidätetään vero, joka lasketaan koko vuosipalkkion määrästä. Kokouspalkkiot ja kiinteä palkkio valiokuntatyöstä maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano 

Wärtsilän varsinaisen yhtiökokouksen 5.3.2020 päätöksen mukaisesti nimitystoimikunta koostuu viidestä jäsenestä. Neljä edustaa neljää suurinta osakkeenomistajaa ja viides jäsen on Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja. Neljä suurinta osakkeenomistajaa määräytyvät Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon perusteella yhtiökokousta edeltävän kesäkuun 1. päivän tilanteen mukaisesti. 

Vuonna 2025 osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan valittiin seuraavat jäsenet: Petra Hedengran Invaw Invest AB:n nimeämänä, Markus Aho Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman nimeämänä, Annika Ekman Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen nimeämänä, Carl Pettersson Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon nimeämänä, sekä Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja Tom Johnstone. Tom Johnstone ei ollut päättämässä nimitystoimikunnan ehdotuksista, jotka koskevat hänen valintaansa hallitukseen tai hallitukselle maksettavia palkkioita. 

Lisätietoja: 

Nora Steiner-Forsberg
Johtaja, yhteiskuntasuhde- ja lakiasiainjohtaja
Puh. 010 709 5609
nora.steiner-forsberg@wartsila.com

Sijoittajatiedustelut:

Maija Hongas
Sijoittajasuhdepäällikkö
Puh. 010 709 3178
maija.hongas@wartsila.com

Wärtsilä lyhyesti

Wärtsilä on kansainvälisesti johtava innovatiivisen teknologian ja elinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Panostamme kestävän teknologian ja palveluiden innovaatioihin auttaaksemme asiakkaitamme huomioimaan ympäristön ja parantamaan taloudellista suorituskykyään. Yli 230 toimipisteessä 77 maassa 18 300 omistautunutta ja ammattitaitoista työntekijäämme mahdollistavat toimialojemme siirtymän kohti hiilineutraaliutta ympäri maailmaa. Vuonna 2024 Wärtsilän liikevaihto oli 6,4 miljardia euroa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. www.wartsila.com