Trumpin toimiin Iranissa vaikuttavat kesällä käyty 12-päiväinen sota ja Iranin ydinaseohjelma.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkopoliittinen mielenkiinto on suuntautunut nyt Iraniin.
Iranissa jatkuvat jo kolmatta viikkoa mielenosoitukset maan hallintoa vastaan. Iranin hallinto on tukahduttanut protestit väkivaltaisesti ja tappanut satoja iranilaisia.
Trump on uhannut iskeä Iraniin. Mutta mihin Trump oikein pyrkii Iranissa ja onko edessä jälleen iskuja?
Qatarilainen Al Jazeera kirjoittaa, että Trump haluaa todennäköisesti lopettaa Iranin ydinaseohjelman kokonaan.
Trump väitti jo kesällä tuhonneensa Iranin ydinaseohjelman. Yhdysvallat iski kesäkuun lopussa Iranin kolmeen ydinlaitokseen. Tuolloin Trump väitti iskujen tuhonneen Iranin keskeiset uraaninrikastuslaitokset, mutta Iran kiisti laajat vauriot.
Iskut olivat osa 12-päiväistä sotaa Iranin, Israelin ja Yhdysvaltojen välillä. Iran vastasi Yhdysvaltojen iskuihin iskemällä Yhdysvaltojen al-Udeidin tukikohtaan Qatarissa.
Nyt Iran on tarjoutunut neuvottelemaan uraanin rikastamisohjelmastaan Yhdysvaltojen kanssa.
Al Jazeeran mukaan Yhdysvaltojen ja Iranin väliset neuvottelut keskittyvät todennäköisesti rikastamisohjelmaan.
Kuvioon kytkeytyy myös Israel, joka on Yhdysvaltojen vahva liittolainen ja Iranin perivihollinen. Al Jazeeran mukaan Israelia häiritsee todennäköisesti myös Iranin kyky valmistaa ballistisia ohjuksia.
Israelilainen The Times of Israel kertoo Israelin puolustusvoimien olevan valmiudessa, jos Iranin levottomuudet ja Yhdysvaltain puuttuminen asiaan, aiheuttaa Israelille ”yllätyksiä”.
The Times of Israelin mukaan Iran on uhannut kostaa Israelille ja Yhdysvaltain sotilastukikohdille, jos Yhdysvallat tekee iskuja Iraniin.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoi Al Jazeeralle Iranin olevan valmis sotaan, jos Yhdysvallat haluaa ”testata” Irania. Hän kuitenkin sanoi, että amerikkalaisten kanssa myös keskustellaan.
Wall Street Journal kertoi maanantaina virkamieslähteidensä perusteella, että varapresidentti JD Vancen johtamat hallinnon virkamiehet ovat kehottaneet Trumpia kokeilemaan diplomatiaa ennen Iranin vastaisia iskuja.
Trump ilmoitti maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa, että kaikki maat, jotka käyvät kauppaa Iranin kanssa, joutuvat jatkossa maksamaan 25 prosentin tullin kaikesta Yhdysvaltain kanssa käytävästä kaupasta.
Iranin suurimpia kauppakumppaneita on Kiina. EU-maiden kaupankäyntiä Iranin kanssa ovat jo vuosia vähentäneet raskaat Iranille asetetut pakotteet.
Iranin hallinnon vastaiset mielenosoitukset alkoivat 28. joulukuuta maan valuutan rialin heikennyttyä merkittävästi ja ruuan hinnan noustua rajusti. Hallinto on tappanut jo monia satoja mielenosoittajia. Arviot uhrien määrästä vaihtelevat.
Norjassa toimivan ihmisoikeusjärjestön Iran Human Rightsin mukaan Iranissa on tapettu vähintään 648 mielenosoittajaa.