Ensitieto onnettomuudesta saatiin tiistaina kello 07.06.
Aamulehti
Valtatie 3:lla eli Tampereen läntisellä kehätiellä sattui liikenneonnettomuus tiistaiaamuna. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kyse oli henkilöautosta, joka ajautui kaiteeseen tuntemattoman syyn vuoksi.
Tarkempi onnettomuuspaikka sijaitsee Pirkkalan Rajaniemen liittymän ja Nokian Pitkäniemen liittymän välisellä tieosuudella. Tilanne- ja johtokeskuksen päivystävän palomestari Santeri Suden mukaan onnettomuus tapahtui hieman ennen Rajasalmen siltaa.
”Autolle tuli pieniä peltivaurioita, mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut. Ensihoito kävi paikan päällä tarkistamassa kuskin”, hän kertoo.
Ensitieto onnettomuudesta saatiin tiistaina kello 07.06. Puoli kahdeksan aikaan onnettomuusautoa oltiin siirtämässä hinausauton kyytiin.
”Työt aiheuttavat pientä liikenne-estettä, kun toinen kaista on vielä hetken suljettuna. Pientä jonoutumista on ollut liikenteessä, mutta ei mitään isoa ruuhkaa”, palomestari kertoi tuolloin.
Tämä oli päivittyvä uutinen.