Lasten- ja nuortenkirjailijana uransa tehnyt Korolainen tunnettiin myös kriitikkona ja suomentajana.

Tuula Korolainen.

Avaa kuvien katselu

Tuula Korolainen teki monipuolisen uran lasten- ja nuortenkirjailijana. Kuva: Tomi Kontio

Kirjailija Tuula Korolainen on kuollut. Hän kuoli 77-vuotiaana pitkän sairauden murtamana.

Kuusankoskella (nyk. Kouvola) vuonna 1948 syntynyt Korolainen teki monipuolisen uran lasten- ja nuortenkirjailijana. Hän liikkui sujuvasti kuvakirjateksteistä sekä lastenromaaneista ja -runoista tietokirjoihin. Niitä hän kirjoitti myös aikuisille.

Korolainen tiesi jo pikkutyttönä, että kirjoista tulee hänen elämäntyönsä. Ensimmäisen käsikirjoituksensa hän lähetti kustantajalle ala-asteikäisenä. Kirjailijanura alkoi kuitenkin vasta hieman yli 40-vuotiaana, kun Korolaiselta julkaistiin runokokoelma Enkeli ja poliisi (1990). Hänet tunnettiin psykologisesti tarkkanäköisistä teksteistä.

Korolainen nappasi Finlandia Junior -palkinnon teoksella Kuono kohti tähteä yhdessä kuvittaja Marjo Nygård-Niemistön kanssa vuonna 2005.

Korolainen oli näkyvä hahmo myös lastenkirjallisuuden rakenteissa. Hän toimi Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden päätoimittajana kaksikymmentä vuotta. Ennen kirjailijanuraansa hän työskenteli Yleisradiossa äidinkielen ja kirjallisuuden ohjelmien toimittajana.

Korolaiselle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2015 yhtenä Lasten oma vuosikirja -kirjan tekijöistä.