Sodan lait|Siviiliksi tekeytyminen on sotarikos.
Yhdysvallat käytti väitetysti huumeita salakuljettaneeseen veneeseen tehdyssä sotilasiskussa siviilikäyttöiseltä näyttävää ilma-alusta, kertovat yhdysvaltalaislehti The New York Timesin (NYT) haastattelemat viranomaislähteet.
Karibianmerellä tehdyssä iskussa kuoli 11 ihmistä.
Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kyseessä on sotarikos, jos tiedot pitävät paikkansa. Sodan lakeja määrittävät Geneven sopimukset kieltävät konfliktin osapuolia tekeytymästä siviileiksi. Rikosta kutsutaan petollisuudeksi.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on nimenomaisesti korostanut, että sen iskut väitettyihin huumekuljetusveneisiin ovat laillisia.
Kyse on syyskuun 2. päivänä tehdystä iskusta, josta selvisi ensin kaksi ihmistä. He joutuivat merihätään.
Yhdysvallat kuitenkin iski heihin uudestaan ja tappoi heidät. Merihädässä oleviin ihmisiin hyökkääminen on sotarikos, ja asiaa on jo käsitelty maan kongressissa.
Myös kyseisen iskun petollisuutta on NYT:n mukaan käsitelty kongressissa, mutta suljettujen ovien takana, koska iskussa käytetty ilma-alus on salainen.
Ei ole selvää, millaisesta ilma-aluksesta oli kyse. Viranomaiset eivät ole kommentoineet aluksen mallia tai muita yksityiskohtia. NYT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan isku oli joka tapauksessa laiton, jos alusta ei ole merkitty sotilastunnuksin.
Yhdysvaltain asevoimat on kiistänyt toimineensa lainvastaisesti.
Pentagonin tiedottajan mukaan Yhdysvallat käyttää ”laajaa arsenaalia” kalustoa eri käyttötarkoituksiin ja kaiken kaluston lainmukaisuus käydään läpi aina ennen sen käyttöä.
NYT:n mukaan asevoimien oppaat käsittelevät petollisuutta laajasti.
Lehden mukaan esimerkiksi eräässä Yhdysvaltojen laivaston oppaassa korostetaan, että lailliset taistelijat käyttävät sotilaallista voimaa ”sotilaallisen kunnian mukaisesti, erityisesti joutumatta tukeutumaan petollisuuteen”.