Aluksi urakka-alueelle tuodaan työmaakopit sekä muuta kalustoa ja aletaan tehdä valmistelevia työvaiheita kuten sähköistyksiä sekä työmaa- ja varastoalueiden aitauksia.  Katutyö alkaa roudan sulatuksella, minkä jälkeen aloitetaan kaivutyöt sekä viemärien sekä vesijohtojen asentaminen.

Katua pääsee jalkaisin ja pyörälle ja tonteille on kulkuväylä

Irjalankatua pääsee kulkemaan jalan ja pyörällä työn aikana. Tonteille ajo järjestetään työmaa-alueen ohi pihakatumerkein varustettua väylää, jota saa ajaa moottoriajoneuvoilla jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varoen. Autoliikenteelle tulee mahdollisesti työnaikaisia kiertoreittejä työmaan etenemisen mukaan, ja hetkittäin kadulle saattaa tulla läpiajokieltoja. Kiertoreitit opastetaan kiertotiemerkein. Työmaan edetessä tulee mahdollisesti lisäksi muutoksia julkisen liikenteen reitteihin tai pysäkkeihin. Nysse tiedottaa näistä erikseen, kun ne ovat ajankohtaisia.

Irjalankadun osuudella Takahuhdintie-Varsankatu uusitaan kunnallistekniikka ja kadun rakenteet, ja vanha kunnallistekniikka jää pois käytöstä. Työt kestävät arviolta vuoden 2026 heinäkuuhun saakka.

Saat ajankohtaista tietoa WhatsApp-ryhmästä ja sähköpostilistalta

Lisätietoa katutöistä löytyy Irjalankadun tiedotteet -WhatsApp-ryhmässä, josta saa päivittyvää tietoa remontin tilanteesta. Linkki ryhmään löytyy alta. Työmaata koskevia palautteita ja kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Sähköpostilistalta saat päivittyvää tietoa Irjalankadun töistä ja liikennejärjestelyistä. Liity sähköpostilistalle laittamalle sille viestiä.

Katutöiden urakoitsijana toimii Tampereen Infra Oy.  Irjalankadun rakennustöiden tilaajina ovat Tampereen kaupunki ja Tampereen Vesi Oy. Suunnitelman on laatinut Ramboll Finland Oy, ja rakennuttamispalveluista vastaa Welado Oy.