Mikä saisi meidät porilaiset kohtaamaan toisiamme enemmän? Kerro iso tai pieni ideasi osallistuvan budjetoinnin verkkoalustalla tai 15. tammikuuta alkaen kaikissa Porin kirjastoissa. Päätetään yhdessä siitä, mitä 60 000 eurolla tehdään rakkaudella porilaisille.

Rakkaudella porilaisille -osallistuva budjetointi on uudistunut. Uudessa mallissa asukkaat ideoivat ja äänestävät ehdotuksista, jotka kaupunki toteuttaa. Asukkaille on nyt avattu ideointialusta netissä täällä ja ehdotuksia voi jättää paperisena myös kaikissa Porin kirjastoissa 15. tammikuuta alkaen. Ehdotuksia voi jättää 26. tammikuuta asti.

Osallistuvan budjetoinnin teemana on tänä vuonna ihmisten kohtaaminen.

– Nykyisessä maailmantilanteessa ihmisten tarve kohdata toisiaan ja kuulua yhteisöön korostuu entisestään. Tämä näkyy myös yksinäisyyskyselyn tuloksissa. Yksinäisyyden tunteet ja kaipuu aitoihin kohtaamisiin lisäävät yhteisöllisyyden, vuoropuhelun ja osallistumisen merkitystä, kommentoi hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti.

Asukkaat ideoivat, kaupunki toteuttaa

Ideointiajan päätyttyä kaupunki tutustuu ehdotuksiin ja valitsee äänestykseen etenevät vaihtoehdot, joista tehdään tarkemmat suunnitelmat ja budjettilaskelmat. Toukokuussa asukkaat saavat äänestää, mitkä projekteista toteutetaan.

Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneen tai saaneet ideat vuosien 2026 ja 2027 aikana. Aiemmin Porissa on toteutettu osallistuvaa budjetointia hyvinvointirahan nimellä. Tällöin asukkaat ja yhdistykset saivat hakea rahaa hankkeisiin, jotka he toteuttivat itse.

– Uudistuksella haluamme madaltaa osallistumisen kynnystä. Nyt ihan jokainen voi heittää ideoita ja äänestää, eikä idean ehdottajan tarvitse sitoutua idean toteuttamiseen, kertoo osallisuusasiantuntija Alina Isoviita.

Ideoiden tulee olla toteutettavissa Porissa ja hyödyttää useita porilaisia. Lisäksi sen tulee kuulua kaupungin tehtäviin ja tietysti mahtua osallistuvan budjetoinnin määrärahaan. Tarkemmat kriteerit löytyvät osallistuvan budjetoinnin nettisivuilta.

– Toivomme asukkailta paljon ihmisten kohtaamisia lisääviä ideoita. Kaupunki huolehtii siitä, että lopulliset ehdotukset täyttävät annetut kriteerit, kannustaa Isoviita.

Rakkaudella porilaisille -osallistuva budjetointi lyhyesti

  1. Tammikuu: Asukkailta kerätään ideoita 13.–26.1.2026 netissä ja kirjastoissa 15–26.1.2026.
  2. Helmi-huhtikuu: Kaupunki tutustuu ideoihin ja valitsee äänestykseen etenevät vaihtoehdot, joista tehdään tarkemmat suunnitelmat ja budjettilaskelmat äänestystä varten.
  3. Toukokuu: Asukkaat äänestävät suosikkiaan toukokuussa.
  4. Loppuvuosi 2026 ja vuosi 2027: Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneen tai saaneet ideat. Kaikki pääsevät nauttimaan lopputuloksista – mitä ne sitten ovatkaan!

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat ideoivat ja äänestämällä päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Osallistuvaa budjetointia on käytetty Porissa vuodesta 2018 alkaen. Nyt uudistunutta tapaa kokeillaan Porissa ensimmäistä kertaa. Osallistuvaa budjetointia kehitetään kokeilusta saatujen kokemusten perusteella.