Joensuun kaupunki laajentaa työllistämisen kuntalisän kohderyhmiään. Vuoden 2026 alusta lähtien kuntalisä voidaan myöntää joensuulaisen 18–62-vuotiaan työnhakijan työllistämiseen jo yhden työttömyyspäivän jälkeen, kun aiemmin edellytyksenä oli pidempään kestänyt työttömyys.
– Muutoksella Joensuu haluaa nopeuttaa työnhakijoiden työllistymistä haastavassa työllisyystilanteessa ja kannustaa työnantajia rekrytointipäätösten tekemisessä, työllisyyskoordinaattori Sari Riikonen kertoo.
Kuntalisän toinen kohderyhmä ovat vastavalmistuneet nuoret. Ammatillisen tai korkeakoulututkinnon alle vuosi sitten suorittaneelta alle 30-vuotiaalta ei edellytetä lainkaan työttömyyttä, vaan kuntalisä voidaan myöntää myös suoraan opintojen tai edellisen työn jälkeen alkavaan työsuhteeseen. Tällä pyritään parantamaan vastavalmistuneiden työllisyyttä ja pitämään nuoret osaajat maakunnassa.
– Kuntalisä on työnantajalle helppo ja sujuva työllistämisen kannustin. Sitä ei tarvitse hakea kuukausittain, vaan kertahakemuksella työnantaja saa palkkion käyttöönsä ennakoivasti. Kuntalisä ei myöskään ole harkinnanvarainen, vaan kaupunki myöntää sen määrärahojen puitteissa aina, jos sekä työnhakijan että työnantajan kriteerit täyttyvät, Riikonen toteaa.
Joensuun kaupungin kuntalisä on työnantajalle työllistämisestä myönnettävä palkkio, jota maksetaan 600 euroa kuukaudessa enintään puolen vuoden ajan. Työnantaja voi hakea kuntalisää joensuulaisen työnhakijan työllistämisen perusteella, mikäli työsuhde kestää vähintään neljä kuukautta, työaika on vähintään 32 tuntia viikossa ja palkka on vähintään alan työehtosopimuksen tai muun minimipalkan mukainen. Työ ei saa olla provisiopalkkaista eikä vuokratyötä. Sama työnantaja voi kalenterivuoden aikana saada kuntalisää enintään kolmen eri henkilön työllistämiseen.
Työllistämisen kuntalisän tarkemmat myöntämiskriteerit ja sähköinen hakulomake löytyvät Joensuun kaupungin verkkosivuilta: www.joensuu.fi/tyollistamisen-kuntalisa.