Teatteri|Helsingin kaupunginteatterissa kävi viime vuonna melkein 320 000 katsojaa. Luku on suurin 13 vuoteen. Musikaali Moulin Rouge! osoittautui kestohitiksi Suomessakin.
Lue tiivistelmä
Helsingin kaupunginteatterissa kävi viime vuonna melkein 320 000 katsojaa, mikä on suurin määrä 13 vuoteen.
Musikaali Moulin Rouge keräsi yksinään melkein 102 000 katsojaa.
Teatterinjohtaja Kari Arffman sanoo, että luku todistaa koronavuosien kävijäkadon jääneen tilapäiseksi ja ihmisten olevan taas valmiita sitoutumaan teatterissa käyntiin.
Pitkin maailmaa kestohitiksi osoittautunut Moulin Rouge! -musikaali toisti temppunsa Helsingissä.
Helsingin kaupunginteatterin versio klassikkomusikaalista nousi viime vuoden katsotuimmaksi esitykseksi kaupunginteatterissa ja veti teatterin koko vuoden katsojamäärän 318 000:een.
Katsojasaalis oli suurin sitten vuoden 2012.
900-paikkaisella suurella näyttämöllä Moulin Rougen näki viime vuonna melkein 102 000 katsojaa.
Ruotsalaisen Anders Albienin ohjaama pohjoismainen yhteistuotanto Helsingin-ensi-ilta elokuussa 2024. Moulin Rouge esitettiin kaupunginteatterissa yhteensä 187 kertaa. Se keräsi Helsingissä yhteensä melkein 170 000-päisen yleisön.
Teos perustuu Baz Luhrmannin ohjaamaan 25 vuoden takaiseen menestyselokuvaan. Musikaalia esitetään yhä ainakin Lontoossa ja New Yorkissa.
teatterinjohtaja Kari Arffman luonnehtii Moulin Rougen menestystä Helsingissä poikkeukselliseksi.
Hitin menekki huojensi, koska viime keväänä teatterissa oli jouduttu pohtimaan, uskaltaako kalliin tuotannon esittämistä jatkaa vielä syyskaudella.
”Onneksi jatkettiin”, hän sanoo puhelimeen.
”Se meni kolmen kauden ajan eli noin puolitoista vuotta. Sellainen on tänä päivänä poikkeuksellista. Koko ajan tulee uutta tarjontaa. Eikä pelkästään muilta teattereilta vaan ylipäätään. Jutut vanhenevat kauhean nopeasti.”
Kaupunginteatterin viime vuoden tulosta kasvatti toinenkin kansainvälinen kestosuosikki. Agatha Christien klassikkodekkarin Eikä yksikään pelastunut näyttämösovitus haali Arena-näyttämölle liki 32 000 katsojaa.
”Ihmiset ovat kiitollisia kokemuksesta.”
Kari Arffmanin mielestä viime vuoden 318 000 katsojasaalis todistaa, että koronavuosien aikainen kävijäkato jäi tilapäiseksi. Ihmiset ovat taas valmiita sitoutumaan teatterissa käyntiin.
”Ihmiset tekevät ostopäätöksen ajoissa. Siitä uhkasi tulla trendi, että odotetaan esityspäivää, ja sitten se kotisohva on liian vahva vetonaula”, Arffman kuvailee.
Hän kannustaa ihmisiä osallistumaan hanakasti erilaisiin tapahtumiin.
”Väitän, että useimmat niistä, jotka ovat päättäneet lähteä teatteriin, konserttiin, urheilutapahtumaan, mihin tahansa sosiaaliseen tapahtumaan, ovat kiitollisia siitä kokemuksesta.”
Arffmanin mielestä yhteinen kokemus on tärkeä näinä digitaalisina aikoina, vaikka kävisikin niin, ettei näytelmä sitten täysin istunutkaan omaan makuun tai suosikkijoukkue meni häviämään matsin.
Kotimaisten kirjailijoiden romaaneista tehdyt näytelmät eivät yltäneet ulkomaisten kestohittien katsojalukuihin.
Pienellä näyttömälle esitetyn, Minna Rytisalon romaanista dramatisoidun Jenny Hillin näki noin 6 200 katsojaa. Ruotsinkielisessä Lilla Teaternissa pyöri Kjell Westön romaanin perustuva Skymning 41 – berättelsen om Molly och Henry, jonka kävi katsomassa noin 5 200 katsojaa.
Kuluvalla kevätkaudella Helsingin kaupunginteatteri ottaa varman päälle, kun ensi-iltansa Arena-näyttämöllä saa dekkaristi Satu Rämön hittikirjasarjan avausosaan perustuva Hildur.
Arffmanin mukaan Hildur on myynyt ennakkoon jo 18 000 lippua.