Muusikko Osmo Ikonen on saanut perheenlisäystä Reetta-puolison kanssa.

Osmo Ikonen on saanut perheenlisäystä. Inka Soveri

Muusikko Osmo Ikonen ja hänen puolisonsa Reetta Korhonen ovat saaneet perheenlisäystä. Lapsi on pariskunnan esikoinen.

Pariskunta kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan. Ikosen ja Korhosen jakamassa kuvassa tuoreet vanhemmat pitelevät vastasyntyneen lapsen kättä.

– Hi boy, julkaisussa kirjoitetaan.

Ikonen ja Korhonen kiittävät julkaisussaan myös Hyvinkään synnytysosastoa ammattitaidosta ja empatiasta.

Ikonen ja Korhonen ovat saaneet julkaisuun paljon onnitteluja. Tuoreita vanhempia onnittelevat muun muassa muusikot Samu Haber, Paula Vesala, Anna Puu, Irina ja Linda Lampenius sekä hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti.

Ikonen ja Korhonen ovat seurustelleet lähes 14 vuoden ajan. He puhuivat parisuhteestaan Iltalehdelle kesällä 2024. Sekä Ikonen että Korhonen olivat yhtä mieltä siitä, että samalla alalla työskentely helpottaa toisen työrytmin ymmärtämistä.

– Ei ole tarvinnut selittää erikseen, että tää nyt on tällaista, Ikonen sanoi.

– Että ”mun nyt on pakko mennä”, Korhonen tähdensi.

Ikonen ja Korhonen eivät kuitenkaan koe, että ”vain taiteilija voisi ymmärtää taiteilijaa”.

– Enemmän se on se elämäntyyli. Onhan se tosi vaikeaa, jos toinen on jumissa yhdeksästä viiteen maanantaista perjantaihin ja puoliso on kotona. Sitten kun viikonloppuna olisi aikaa, puoliso lähtee keikoille. Kyllähän se vaikeuttaa yhteiseloa, Korhonen sanoi.

Osmo Ikonen ja Reetta Korhonen ovat seurustelleet lähes 14 vuotta. Inka Soveri

Ikonen aloitti soolouransa englanniksi ja on sittemmin siirtynyt suomenkieliseen tuotantoon. Hän on myös soittanut Sunrise Avenue -yhtyeessä koskettimia. Lisäksi Ikonen on kirjoittanut musiikkia useille kotimaisille artisteille ja soittanut monissa tv-ohjelmissa.

Korhonen on esimerkiksi osallistunut The Voice of Finland -ohjelmaan ja toiminut Krista Siegfridsin taustalaulajana Euroviisuissa. Nykyisin hän työskentelee näyttelijänä erityisesti musikaaleissa.