The Voice of Finland -ohjelman uudella kaudella tähtivalmentajien tuoliriviin istuu myös kuopiolaislähtöinen Jenni Vartiainen. Muut tähtivalmentajat ovat edelliseltä kaudelta tuttuja: SANNI, Arttu Wiskari ja Elastinen.
Nelonen media kertoo tiedotteessaan, että kisaajien joukko on ikähaitariltaan laaja. Nuorin laulaja on 16-vuotias, vanhin 64-vuotias.
Kisaajien joukossa on myös laulajia, joiden kotipaikat ovat eri puolilla Savoa: Adele Kemiläinen Kuopiosta, Annika Parviainen Kaavilta, Kalle Caiania Kiuruvedeltä ja Marcus Vuorela Savonlinnasta. Heistä Vuorela esiintyy kauden ensimmäisessä jaksossa.
The Voice of Finland palaa ruutuihin 23. tammikuuta. Kisa alkaa ääni ratkaisee -vaiheella. Kisan juontavat Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen.
Ensimmäisessä jaksossa nähdään Marcus Vuorela, 27, joka asuu Savonlinnassa. Hän opiskelee sosionomiksi. Marcus on kotoisin Helsingistä, mutta hänen juurensa ovat Etiopiassa, mistä hänet on adoptoitu 1-vuotiaana. Laulaminen tuli Marcuksen elämään kuoron kautta. Voice Of Finland
Adele Kemiläinen Kuopiosta. Voice Of Finland
Kalle Caiania Kiuruvedeltä. Voice Of Finland
Annika Parviainen Kaavilta. Voice Of Finland



