Valkoinen talo ei tiettävästi ole kommentoinut viime perjantaina järjestetyn kokouksen tapahtumia muutoin kuin meemien muodossa.
Tanskan itsehallintoalue Grönlanti on hallinnut uutisotsikoita viime aikoina, kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunnot sen valtaamisesta ovat kiihtyneet entisestään. Samalla asiasta käydään kiivaita keskusteluja sosiaalisessa mediassa.
Tiistaina Valkoinen talo lisäsi vettä myllyyn julkaisemalla sosiaalisen median kanavillaan kuvan, jossa Trump seisoi katselemassa ulos Valkoisen talon ikkunasta. Ikkunan taakse ”maisemaksi” oli liitetty kuvankäsittelyllä Grönlannin kartta.
– Tilannetta tarkkailemassa, Valkoinen talo veisteli kuvatekstissään.
Provokatiivinen kuva ei itsessään juuri poikkea Valkoisen talon nykyisestä julkaisulinjasta. Se on saanut Trumpin kannattajat riemastumaan ja monet muut kiehahtamaan – kuten myös muutamat grönlantilaiset.
Useampi kommentoija on nostanut kuitenkin esiin tilanteen, jossa Trump alun perin nähtiin katselemassa ulos Valkoisen talon ikkunasta. Myös se on ollut puheenaiheena sosiaalisessa mediassa viime viikosta lähtien.
– Käännä dementiahetki isommaksi meemiksi, ok, kommentoi eräs Instagramin käyttäjä.

Kokouksessa oli paikalla myös runsaasti median edustajia. Kuva: Evelyn Hockstein / Reuters
Kuva Trumpista ikkunan äärellä on peräisin perjantaina järjestetystä hallituksen ja maan suurimpien öljy-yhtiöiden toimitusjohtajien kokouksesta, jossa käsiteltiin Venezuelan öljyvarojen hyödyntämistä.
– Itse asiassa, jos asiaa katsotaan, tarkemmin ajatellen… Minun on katsottava tämä itse, Trump vaihtoi yhtäkkiä puheenaihetta ennen kuin ponkaisi pystyyn ja siirtyi takanaan olleiden ikkunoiden luo.
Niiden takaa avautuu näkymä Valkoisen talon maan tasalle revityn itäsiiven paikalle nousevan juhlasalin työmaalle.
– Vau! Mikä näkymä, Trump ihasteli työmaata katsellessaan.
Muut paikalla olevat vaikuttivat jokseenkin hämmentyneeltä tilanteen äkkinäisestä käänteestä. Pian Trump kääntyi ympäri ja palasi pöydän ääreen.
– Epätavallinen aika katsella, mutta ajattelin, että voisin ihan hyvin tehdä sen. Jos valeuutiset haluavat katsoa erittäin isoja perustuksia, voitte tehdä sen. Olemme edellä aikataulusta ja alle budjetin. En usko, että maailmassa tulee olemaan mitään tämän kaltaista, Trump sanoi viitaten ”valeuutisilla” paikalla oleviin toimittajiin.
Tilanne on nähtävissä alla olevalla videolla.
Trumpin käytös on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Osa on ylistänyt Trumpin kykyjä viihdyttäjänä ja toisten mielestä kyse oli nerokkaasta valtapelistä.
Monet ovat kuitenkin pitäneet yllättävää maisemien katseluhetkeä jälleen yhtenä merkkinä presidentin terveyden ja henkisen tilan heikkenemisestä.
Valkoinen talo ei ole episodia tiettävästi kommentoinut muutoin kuin meemien muodossa.
Meemejä tilanteesta on viljelty jo ennen Valkoisen talon julkaisua. Niissä Trumpin ikkunoiden takana on näkynyt muun muassa tanssivasta varapresidentti J.D.Vance ja Trump itse viettämässä aikaa edesmenneen seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin kanssa.

Tältä näytti Valkoisen talon juhlasalin työmaa joulukuun viimeisenä päivänä eli pari viikkoa sitten. Kuva: Will Oliver / EPA
Jo ennen Trumpin pöydästä nousemista kokouksessa nähtiin huomiota herättänyt hetki. Trumpin harhauduttua aiheesta ulkoministeri Marco Rubio sujautti hänelle vaivihkaa paperille kirjoitetun viestin.
Trump päätti kuitenkin lukea sen ääneen.
– Marco ojensi minulle juuri viestin. ”Palaa Chevroniin. He haluavat keskustella jostakin”. Antaa mennä, Trump sanoi.
Rubio viittasi viestissään maailman suurimpiin energiayhtiöihin kuuluvan Chevronin edustajiin, jotka olivat paikalla kokouksessa.