Uuden musiikin kilpailusta noussut hittibiisi soi radiossa eniten vuonna 2025.

Nelli Matulan kappale on soinut viime vuonna radiossa tuhansia, tuhansia kertoja. Roosa Bröijer

Uuden musiikin kilpailussa jaetulle kolmannelle sijalle sijoittuneen Nelli Matulan kappale Hitaammin hautaan on vuoden 2025 soitetuin radiokappale.

Universal Musicin mukaan kappale tavoitti viime vuonna yli 170 miljoonaa kuulijaa ja se keikkui radiolistan ykkössijalla 14 viikkoa putkeen.

Hitaammin hautaan oli myös kuukauden radiobiisi kolmen kuukauden ajan.

Kappaleen kirjoittajiin kuuluu itse Matulan lisäksi Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen ja tuottajaduo LosRollos.

Matulan hittibiisi on myös ehdolla Vuoden biisi -kategoriassa Emma-gaalassa.

Nelli Matula juhlii tänä vuonna 10-vuotisartistijuhlavuottaan. Hän kertoi viime vuonna Iltalehdelle Uuden musiikin kilpailun lehdistötilaisuudessa hakeneensa kilpailuun ensimmäistä kertaa.

Syy kilpailuun hakemiselle juuri vuonna 2025 oli Hitaammin hautaan -kappale.

– Tämä on kerran elämässä -mahdollisuus. Siksi en ole aiemmin halunnut lähteä mukaan kilpailuun millä tahansa biisillä, Matula sanoi Iltalehdelle.

– Eli hain vasta nyt. Viimein syntyi kappale, joka sai minulle tunteen siitä, että tämä voisi olla juuri se, mitä olen etsinyt.

Ennen UMK:ta artisti oli pari vuotta keikkatauolla terveysongelmien takia. Matulan mukaan tauon aikana ei ollut varmuutta siitä, voisiko hän koskaan palata keikkalavoille.

Matula sairastaa parantumatonta, geneettistä immuunipuutostilaa eli CVI-tautia. Diagnoosin jälkeen Matula on saanut hoitoa sairauteensa.

– Minulla todettiin monen vuoden kiihtyvän sairastelukierteen päätteeksi parantumaton geneettinen immuunivaje (CVI-tauti). Se oli iso kriisi, pommi, johon ei ollut osannut varautua, Matula kertoi Iltalehden Viisupodin haastattelussa.

– En ollut varma, pystynkö enää ikinä tekemään tätä työtä, Matula muisteli.

Diagnoosi laittoi laulajan elämän arvot uusiksi. Sairastumisen myötä Matula ymmärsi oman kuolevaisuutensa.

– Se diagnoosi muutti minua perustavanlaatuisella tasolla paremmaksi ihmiseksi. Olen ollut suorittaja ja se on ollut ainoa tapa, miten osaan olla tässä elämässä ja maailmassa, laulaja tuumasi.