Vaikka talouden hyvät uutiset ovat viime päivinä olleet vähissä, on varsinaissuomalaisten pk-yritysten odotuksissa nähtävissä toiveikkuutta. Tuore Varsinais-Suomen maakuntaennuste kertoo, että pk-yritysten odotukset ovat kohentuneet kaikilla neljällä mittarilla: liikevaihdossa, kannattavuudessa, henkilöstön määrässä ja investointiaikeissa.

Saldoluvut ovat positiivisia, paitsi investointiaikeissa, jossa miinus on kuitenkin pienentynyt. Saldoluku saadaan vähentämällä kasvua odottavien prosenttiluvusta vähenemistä odottavien prosenttiluku.

Toimialoista selvästi vahvimmat odotukset on tietotekniikka-alalla, mutta tilanne näyttää pääosin hyvältä myös palveluissa ja teollisuudessa. Palvelualan myönteiset odotukset ovat hyvä uutinen, sillä ala on merkittävässä asemassa maakunnan elinkeinorakenteessa.

Varsinais-Suomen yrittäjien ja Osuuspankkien teettämään kyselyyn vastasi marras–joulukuussa lähes 700 yrittäjäjärjestön jäsenyritystä.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Yleisimmät murheet eivät liity konkreettisiin asioihin vaan epävarmuuteen.

Valtaosa vastaajista, 76 prosenttia, arvioi henkilöstön määrän pysyvän ennallaan. Kasvua odottaa vastaajista 14 prosenttia ja vähennystä 10 prosenttia. Kun arviot uusista työpaikoista suhteutetaan koko pk-yrityskenttään, maakunnan pk-yrityksiin on luvassa 4 100 uutta työpaikkaa tänä vuonna. Aiempien maakuntaennusteiden arviot ovat osoittautuneet todellista kehitystä varovaisemmiksi.

Maakuntaennuste kertoo, mitkä asiat huolestuttavat yrittäjiä. Yleisimmät murheet eivät liity konkreettisiin asioihin vaan epävarmuuteen. Tärkein huoli on yleisen epävarmuuden jatkuminen. Myös se, että talouskasvu ei käynnisty, sekä sodan uhkan ja Euroopan turvallisuustilanteen heikkeneminen ovat huolilistan kärkisijoilla.

Yrittäjien murheet kuvastavat hyvin nykytilannetta. Viime vuosien myllerrykset ovat aiheuttaneet syvää epäluuloa, mikä jarruttaa niin yrityksiä kuin kotitalouksia.

Maakuntaennuste antaa uskottavan kuvan pk-yritysten tunnelmista, sillä otos on kattava ja edustaa eri seutukuntia. Pk-yrittäjillä on ajantasainen tuntuma talouden arkipäivään. Palvelualojen optimismi vahvistaa käsitystä, että kuluttajien luottamuksen vahvistuminen voi näkyä nopeasti kotitalouksien kulutuksen kasvuna.

Talouden odotuksista voi käyttää kulunutta kielikuvaa ketsuppipullon avaamisesta, jonka jälkeen ketsuppi virtaa valtoimenaan. Nyt pitäisi löytää ketsuppipullon avaamiseen keinot, jotka olisivat vahvempia kuin yleinen epävarmuus ja pelko työpaikan menettämisestä.

Vaarana on ketsuppipullon korkin jämähtäminen entisestään. Uusi ulkoinen sokki, esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Euroopan välirikko, söisi orastavan optimismin ja siirtäisi kasvuodotuksia taas hamaan tulevaisuuteen.