Ikaalisissa asuvan Sami Kairiston, 55, ikkunaan ilmestyi odottamaton vieras.
Pirkanmaan Ikaalisissa asuva Sami Kairisto, 55, oli katselemassa televisiota, kun ikkunaan rysähti.
– Ehdin nähdä vain tumman väläyksen, Kairisto kertoo.
Väläystä seurasi kova paukahdus, mikä sai miehen säikähtämään. Hän kiiruhti ikkunalle ja huomasi, että lasiin oli törmännyt suurehko lintu.
– Pyysin heti pojankin katsomaan ja aloin räpsiä kuvia. Pikkulintuja ikkunaan on kyllä ennenkin lentänyt, mutta ei tuollaista.
Kairiston mukaan lintu jäi törmäyksen jälkeen hetkeksi ikkunalaudalle ja tapitti sisälle taloon silmät pyöreinä.
– Oli varmaan hetken pönttö sekaisin tuollaisen törmäyksen jälkeen.

Kairisto arvioi, että lintu oli törmäyksen jälkeen ikkunalla noin 20 sekuntia, kunnes lennähti parvekkeen kaiteelle ja siitä sitten läheisen puun oksalle. Kuva: Sami Kairisto
Kairiston mukaan hän ei ollut nähnyt vastaavan näköistä lintua ennen, ainakaan läheltä. Hän googletteli tapahtuneen jälkeen asiaa ja epäili, että kyseessä on kanahaukka.
Asian vahvistaa Ilta-Sanomille Birdlife Suomi ry -järjestön suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.
Lehtiniemen mukaan kyseessä on viime kesänä syntynyt, nuori kanahaukka. Hän arvioi kuvan perusteella linnun olevan noin puolen metrin pituinen ja painavan noin kilon.
Lehtiniemen mukaan kanahaukkojen törmääminen ikkunaan on yleistä.
Kanahaukkoja on ympäri Suomen ja ne viihtyvät vanhoissa metsissä, mutta saalistavat ja pesivät myös kaupunkien puistoissa.