ATTE KAJOVA

Marin rakas Söpis-heppa on ollut hoidossa jo yli kolme viikkoa.

Radiojuontaja on viime aikoina ollut otsikoissa hevosensa vaikean tilanteen johdosta.

Kun Mari jäi työttömäksi lopetettuaan Radio Novalla, hän päätti pakata rakkaan, tuolloin vielä 3-vuotiaan Söpis-nimisen heppansa kuljetusautoon ja lähteä kohti Espanjan Aurinkorannikkoa tarkoituksenaan elää Espanjassa aina toukokuuhun saakka.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan.

Tuhansien eurojen kulut

Ranskassa Mari joutui turvautumaan eläinlääkärin puoleen, kun Söpikselle tuli matkustuskuume. Hevonen oli kolme päivää Ranskassa, ja hoidot maksoivat yli 1 500 euroa.

Eläinlääkäri antoi lopulta hevoselle matkustusluvan, mutta Espanjan Valenciassa matka tyssäsi hevosen kunnon romahdettua uudestaan. Sillä oli kuumetta yli 40 astetta.

Seiska jututti Maria hevoskuulumisten tiimoilta viime viikolla. Tuolloin hoitopäiviä Valencian yliopistollisessa eläinsairaalassa oli kertynyt 17. Hoidot tulivat myös äärimmäisen kalliiksi, ja Mari joutui turvautumaan ulkopuolisten apuun. Hän järjesti pienkeräyksen, jotta saisi kuitattua Söpiksen 8 000 euroa hiponeet hoitokulut.

– Olen todella kiitollinen kaikille auttajilleni. Minua hävetti pyytää rahaa tällä tavalla, mutta todella tarvitsin sitä, Mari sanoi Seiskalle.

”Vielä ei ole aika”

Tiistaina (13.1.) Mari päivitti sosiaalisessa mediassa Söpiksen tilannetta. Tunnelin päässä ei näy kovinkaan kirkasta valoa.

– Tämän päivän operaatio ei tuottanut toivottua tulosta, Mari kirjoittaa Instagram-julkaisussaan sydän syrjällä.

– Lohdullista oli kuulla että vielä on mahdollisuus koittaa Söpis parantaa, lohduttoman siitä tekee sen että nyt sairaalasta sanottiin, että tuleva toimenpide on viimeinen oljenkorsi.

Mari kertoo, että lääkkeeseen, jota toimenpiteessä tullaan käyttämään, tarvitaan erikoislupa. Sen saaminen kestää ensi viikkoon. Söpis on ollut hoidossa jo yli kolme viikkoa. 

Mari ei kuitenkaan luovu toivosta.

– Siihen saakka tämän hetkiset antibiootit jatkuu ja toivo elää. Söpis elää, niin kauan mun toivo elää, hän kirjoittaa.

– Söpis on ollut meillä sen ensimmäisestä hetkestä saakka, vielä ei ole aika viimeisten hetkien!