Muoviosat ovat nykyään autoissa arkipäivää, mutta 1940-luvun alussa ne olivat harvinaisempia.
Silloin Henry Ford ryhtyi kokeilemaan muovisten osien käyttöä autoissa. Kokeilujen näkyvin tulos oli niin sanottu ”soijapapuauto”, muovikorinen auto, joka esiteltiin yleisölle 13. elokuuta 1941 Dearborn Days -tapahtumassa Michiganissa.
Patentin auto sai 13. tammikuuta 1942. Patenttia oli kuitenkin haettu jo heinäkuussa 1940.
U.S. Patent Office
Kyseessä ei ollut tuotantoauto vaan kokeellinen ajoneuvo. Auton runko oli valmistettu teräsputkesta, johon oli kiinnitetty 14 muovipaneelia. Kokonaispaino oli noin 900 kiloa, mikä teki siitä noin kolmanneksen kevyemmän kuin vastaavasta teräskorisesta autosta.
Paneelien tarkkaa koostumusta ei tunneta, sillä asiakirjoja ei ole säilynyt, kertoo Henry Ford Museum artikkelissaan. Museon siteeraaman V8 Timesin artikkelin mukaan muovi sisälsi ainakin soijapapuja, vehnää, hamppua, pellavaa ja kuituramia. Auton toteutuksessa keskeisessä roolissa ollut Lowell E. Overly kuvasi materiaalin olevan ”soijapapukuitua fenolihartsissa, ja kyllästyksessä käytettiin formaldehydiä”.
Hankkeen alkuvaiheessa Ford asetti muotoiluosaston E.T. (Bob) Gregorien projektin vetäjäksi, mutta ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Tämän jälkeen työ siirrettiin Greenfield Villagen Soybean Laboratoryyn Overlyn vastuulle. Overlyn esimiehenä toimi kemisti Robert A. Boyer, joka avusti projektissa.
Autoa käytettiin lähinnä näyttelyesineenä. Dearborn Days -tapahtuman jälkeen se kuljetettiin myöhemmin samana vuonna esille Michigan State Fairgrounds -messuhalliin.
Museot saavat edelleen runsaasti kyselyjä Fordin 1940-luvun muovikokeiluista. Soijapapuauto ei kuitenkaan päätynyt koskaan museon valikoimiin.
U.S. Patent Office
Mac’s Motor City Garagen artikkelissa todetaan, että muovi ei nykyisten materiaalitekniikan asiantuntijoiden arvioiden mukaan todennäköisesti sisältänyt merkittäviä määriä soijaa tai muita maataloudesta peräisin olevia tuotteita. Todennäköisemmin materiaali oli lähinnä fenoliformaldehydihartsia eli bakeliittia. Toisen maailmansodan aikaan soijapapua käytettiin joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa materiaalina rekisterikilvissä, mutta ne eivät olleet kovin kestäviä.
Auton rakentamiselle oli useita syitä. Ford halusi yhdistää teollisuuden ja maatalouden tuotokset samaan hankkeeseen. Hän myös väitti muovipaneelien tekevän autosta perinteistä teräsrakennetta turvallisemman ja kestävän jopa kaatumisen murskautumatta. Lisäksi taustalla vaikutti metallipula, ja Ford toivoi uuden muovimateriaalin voivan korvata autoissa käytettyjä perinteisiä metalleja.
Laajempaa jatkoa kokeilu ei saanut. Toista yksilöä oltiin jo rakentamassa, mutta sota keskeytti autotuotannon ja samalla muoviautoprojektin. Sodan jälkeen huomio suuntautui jälleenrakennukseen, ja ajatus muovikorisesta autosta jäi syrjään.
Auton myöhemmästä kohtalosta ei ole varmaa tietoa. Overlyn mukaan Gregorie hävitti sen. Lopullista totuutta auton materiaalista ei välttämättä saada koskaan selville, ellei sen reseptiä onnistuta jostain löytämään.
Eräässä tunnetussa valokuvassa Henry Ford iskee kirveellä autoa, ja kirves pomppaa hänen käsistään. Siinä ei kuitenkaan ole kyse tästä muoviautosta, vaan Fordin omasta autosta, johon oli tehty muovinen takaluukku materiaalin kestävyyden havainnollistamiseksi.
Fordin kokeilu tuo mieleen vuonna 1957 esitellyn Trabantin, jossa kori oli valmistettu niin sanotusta Duroplast-materiaalista. Duroplast koostui puuvillajätteistä ja fenolihartsista, Moottori kertoo.
Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet
Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista!