Pääkirjoitus|Suomen johdossa suomettuvat nyt suhteessa Yhdysvaltoihin juuri ne, jotka eivät takavuosina peitelleet piikkejään edeltäjiensä Venäjä-tasapainoilusta.
Vaikka maailma olisi matkalla kohti katastrofia, Ruotsin poliitikoilla on taito luoda mukavaa tunnelmaa. Siksi pääministeri Ulf Kristersson ja puolustusministeri Pål Jonson kertoivat monta niin sanotusti hyvää uutista Sälenin turvallisuuskonferenssissa, joka järjestetään vuosittain hiihtokeskuksen lumisissa maisemissa.
Ruotsi aikoo käyttää kasvavista puolustusmenoistaan lähes 1,5 miljardia euroa vahvistaakseen ilmapuolustusta, joka ulotetaan suojaamaan asutuskeskusten kriittistä infrastruktuuria ja ihmisiä. Ilmapuolustuksen rakentaminen on kallista ja vaikeaa, eikä Suomessa ole näillä näkymin varaa vastaavaan. Suomella on sentään erinomaiset väestönsuojat.
Ruotsi hankkii myös maavoimilleen lisää kalustoa. Osansa kaupoista saa Suomi. Rautaa on helpompi hankkia kuin sotilaita, joita Ruotsin on vaikea saada riittävästi ilman yleistä asevelvollisuutta.
Demarijohtaja Magdalena Andersson halusi osansa huomiosta ja esitti Gotlantiin monikansallisia Nato-joukkoja. Idea on kiinnostava, vaikka puolustusministeri Jonson ei siihen suoralta kädeltä tarttunut. Huomiota tarjottiin myös Ruotsin johtamille Suomeen sijoitetuille FLF-joukoille, jotka ovat jo aloittaneet yhteisen harjoittelunsa. Mukana ovat Pohjoismaat, Britannia, Ranska ja Italia.
Silti kokouksen pohjavire oli hyytävä. Siitä piti huolen uudeksi aurinkokuninkaaksi itsensä julistanut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Pohjolan poliitikot eivät voi väistää sitä tosiasiaa, että Trump uhkaa tällä hetkellä Tanskaa ja Grönlantia sekä lopulta myös Naton koossa pysymistä.
Trumpin Grönlanti-uhkailu on Pohjolassa megaluokan kriisi ja todellinen käännekohta. Kriisiin ei välttämättä ole lainkaan ratkaisua. Naton merkitykseen vetoaminen ei toimi, sillä puolustusliitolla on Trumpille lähinnä välinearvoa.
Tanska saattaa joutua valitsemaan, luovuttaako se Grönlannin Yhdysvalloille suosiolla vai pistääkö muodon vuoksi vastaan ja hajottaa samalla Naton.
Sälenissä palattiin Saksassakin esille nostettuun ajatukseen siitä, että Nato-maat lähettäisivät Grönlantiin joukkoja. Se on edes vaatimaton yritys paljastaa Trumpin bluffi Grönlannin turvallisuushuolista: jos Grönlantia pitää Yhdysvaltojen mielestä puolustaa vahvemmin, niin puolustetaan sitten.
Suomen johtoa Sälenissä edusti ulkoministeri Elina Valtonen (kok). Verrattuna ruotsalaispoliitikkojen pessimistisiin puheisiin Trumpista Valtonen valitsi sanansa pehmeästi: Yhdysvaltoihin voi luottaa, eikä Suomella ole pienintäkään epäilyä siitä, etteikö Yhdysvallat kunnioittaisi Naton viidettä artiklaa.
On yksi asia sanoa jotain ja toinen asia uskoa sanomaansa. Suomalaispoliitikot toistavat mantraansa Yhdysvalloista nyt sellaisissakin paikoissa, joissa sitä ei tarvitsisi sanoa.
Vallassa piikit ovat pehmenneet.
Ruotsi on Suomea avoimemmin kriittinen. Sitä selittää moni asia, samoin Suomen varovaisuutta. On huomionarvoista, että Suomessa suhteessa Yhdysvaltoihin suomettuvat nyt nopeasti ne, jotka eivät takavuosina peitelleet piikkejään edeltäjiensä Venäjä-tasapainoilusta.
Päättäjien varovaisuutta voi hyvällä tahdolla ymmärtää. Suomessa on aina laskettu, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Sanomista sanomisen vuoksi ei pidetä arvossa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että päättäjiä pitäisi uskoa tai että median pitäisi suojella kansalaisia totuudelta. Yhdysvaltojen politiikka avaa nyt hyvin pelottavia näköaloja Suomen ja koko Euroopan kannalta.
Nato on jo heikentynyt, samoin muutkin kansainväliset rakenteet. Sota Ukrainassa jatkuu jääden eurooppalaisten huoleksi. Suomen oman puolustuskyvyn ja alueellisen yhteistyön merkitys on entistäkin suurempi.
Näyttää siltä, että Grönlanti pysyy Trumpin pakkomielteenä. Jos Suomen on valittava tuki Trumpille tai Tanskalle, valinta on Tanska. Se on tässä uudessa maailmanjärjestyksessä suvereenin Suomen etu.