Venezuelassa vapautettujen poliittisten vankien määrästä liikkuu ristiriitaisia tietoja.

Nainen seisoi odottamassa vankilan edessä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa 12. tammikuuta 2026.

Avaa kuvien katselu

Nainen seisoi odottamassa vankilan edessä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa 12. tammikuuta 2026. Kuva: EPA/ Miguel Gutierrez

Useita Venezuelassa vangittuja amerikkalaisia on vapautettu, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriö. Ulkoministeriö ilmoitti, että amerikkalaisten vapauttamisen ”on tärkeä askel oikeaan suuntaan väliaikaishallinnolta”.

Venezuelan parlamentin puhemies Jorge Rodríguez ilmoitti viime viikolla, että ”merkittävä määrä” Venezuelassa vangittuja venezuelalaisia ja ulkomaalaisia vapautetaan ”rauhan edistämiseksi”.

Venezuelalainen ihmisoikeusjärjestö Foro Penal oli vahvistanut, että toistaiseksi 56 poliittisista syistä vangittua on vapautettu.

Venezuelan hallitus on kiistänyt järjestön tiedot ja ilmoittanut vapauttaneensa 400 vankia. Hallitus ei ole kuitenkaan esittänyt todisteita vapautettujen henkilöllisyydestä, aikatauluista tai siitä, mistä vankiloista henkilöt on vapautettu.

Tämä vaikeuttaa vapautettujen määrän arvioimista ja ihmisoikeusjärjestö on arvostellut hallinnon läpinäkyvyyden puutetta.

Yhdysvallat hyökkäsi kuun alussa Venezuelaan ja sieppasi maan itsevaltaisen presidentin Nicolás Maduron.

Lähteet: AP, Reuters