Jouhi on FC Hongan kasvatti, ja hän on pelannut viimeiset kaksi kautta Käpylän Pallossa Ykkösliigaa. Viime kaudella nuori keskikenttäpelaaja teki todellisen läpimurtonsa aikuisten tasolla, viimeistellen kaksi maalia ja antaen peräti kahdeksan maalisyöttöä.
Gnistanin urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokiranta näkee Jouhessa paljon potentiaalia:
– Hyvä nuori pallollinen pelaaja, jonka kanssa katsotaan vähän tulevaisuuteen, mutta tulee tällä kaudella varmasti saamaan hyvän roolin joukkueessa. Kehittynyt paljon lähivuosien aikana, toivotaan, että kehitys jatkuu.
Myös Jouhi itse on innoissaan siirrostaan Ogeliin:
– Erittäin hyvät fiilikset siirrosta Gnistaniin. Täällä on todella hyvä porukka kasassa ja tuntuu hienolta päästä osaksi sitä. Gnistan oli minulle selkeä valinta – täällä on erinomaiset olosuhteet kehittyä vielä paremmaksi jalkapalloilijaksi. Lisäksi seurassa on hyvä noste ja selkeät tavoitteet, joihin on helppo lähteä mukaan.
Kentälle Jouhi lupaa tuoda ennen kaikkea asennetta ja laatua pallollisena:
– Haluan tuoda joukkueeseen pallollista osaamista, voittamisen tahtoa, hyvää työmoraalia ja periksiantamattomuutta.
Tervetuloa Ogelin omaan, Adam!
Sopimus allekirjoitettiin hyödyntäen sähköisen allekirjoituksen huipputyökalua, SignSpacea.
