Elintarvikkeiden ja asumisen hintojen kehityksessä näkyy suuria eroja. Joidenkin tuotteiden hinnat nousivat todella paljon.
Koko vuoden 2025 keskimääräinen inflaatio oli vain 0,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan. Tilastokeskuksen mukaan inflaatio pysyi viime vuonna jopa poikkeuksellisen matalana.
Esimerkiksi elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat olivat joulukuussa kaksi prosenttia korkeammalla verrattuna vuoden 2024 joulukuuhun.
– Keskimääräisten vuosimuutosten perusteella näyttää, että vaikka elintarvikkeiden hinnat nousivat vuonna 2025 vain 2 prosenttia, joillakin tuotteilla nousua oli paljon enemmän, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen.
Yksittäisten tuotteiden hinnoissa oli suuria eroja. Naudan- ja vasikanlihan hinnat kallistuivat keskimäärin 12 prosenttia edellisvuodesta, suklaan 20 prosenttia ja kahvin 29 prosenttia. Sokeri on sen sijaan halventunut 14 prosenttia.
Lue lisää: Kahvin hinta juuttui pilviin
Kokonaisinflaatio pysyi kuitenkin alle 0,7 prosentin koko vuoden 2025 ajan. Pohjalukema saavutettiin lokakuussa, kun kuluttajahintojen vuosimuutos käväisi alimmillaan miinus 0,2 prosentissa.
– Inflaatioprosentti heiluu hieman kuukaudesta toiseen, koska kulutus ja kuluttajahinnat eivät pysy samanlaisena läpi vuoden, sanoo Nieminen.
Lue lisää: Suomen Pankilta entistäkin vaisumpi ennuste
Asumisen, veden, sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden pääryhmässä hinnat halpenivat joulukuussa noin kaksi prosenttia vuotta aiemmasta. Sähkö halpeni seitsemän prosenttia.
Veden ja jäteveden hinnat sen sijaan nousivat. Veden kuluttajahinnat nousivat 4,3 prosenttia ja jäteveden hinnat 4,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Asuntolainojen korot ovat laskeneet keskimäärin 22 prosenttia ja kulutusluottojen korot 14 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Korot ovat vetäneet inflaatiota alaspäin.
– Koska inflaatio on pysynyt alle prosentissa koko vuoden, joidenkin tuotteiden tai palveluiden hintojen on pitänyt myös laskea, Nieminen muistuttaa.
Diesel halventui lähes 6 prosenttia ja hotellimajoitus runsaat 5 prosenttia.